Mittul Singh
En ole suomalainen. Muutin Suomeen vastikään. Tiedän, että itsenäisyyttä juhlitaan Presidentinlinnassa ja juhlia katsotaan televisiosta. Se on hyvä tapa juhlia.
Sirpa Salmela
Totta kai se on erittäin tärkeä asia. Me saamme kantaa itse sekä huolemme että ilomme. Samaa toivon ukrainalaisille.
Paula Matalalampi
Ihan kaikkea suomalaiselle. En tiedä, mitä muuta voisi sanoa.
Sari Trogen
Kyllähän se merkitsee minulle ainakin sitä, että me eletään tässä vapaassa maassa.
Nina Trogen
Hyvinvointia, mitä meillä on Suomessa. Ilman itsenäisyyttä meillä ei olisi tällaista hyvinvointia.
Anneli Forsman
Olen syntynyt vähän sotien jälkeen. Itsenäisyys on ihan hirveän tärkeä asia. Lapsuuden elin vielä vanhempien ja isovanhempien takia aika pitkälti sotamuistoissa.
Taina Lehtinen
Turvallisuutta.
Ralf Backman
Onhan se tietenkin tärkeimpiä asioita, jonka ympärille kaikki rakennetaan.
Asla Heiskanen
En tiedä. Vaikea alkaa miettiä, kun tulin juuri risteilyltä ja on vähän väsynyt olo.
Manne Airaksinen
Itsenäisyyttä.
Ilkka Paakkinen
Aika paljon. Se on aika tärkeä asia.
Risto Holmsten
Sehän on ihan ykkösasia. Itsenäisyydestä pitää olla ylpeä, ja sitä pitää puolustaa kaikin mahdollisin keinoin. Pitää olla sotilaallista valmiutta puolustaa sitä.
Tia Toppinen
Vapautta.
Ismo Nuuja
Se on se, mitä tässä ympärillä on tällä hetkellä. Ainoa, joka komentelee, on vaimo.
Sofia
Vastuullisuutta. Sitä, että osaa ottaa vastuuta.
Matti Haapiainen
Kyllähän se merkitsee tänä päivänä entistä enemmän, kun tämä maailmantilanne on tämmöinen. Kyllä se tärkeä asia on.
Eeva Papula
En oikein osaa sanoa.
Emil Vanhanen
Vapautta.
Maj Vanhanen
Ehkä monipuolisia mahdollisuuksia opiskella kotimaassa ja tehdä monipuolisia asioita.
Isman Mohamed
Itsenäisyys merkitsee vapautta. Itsenäisyyspäivänä muistan niitä, jotka ovat taistelleet tämän maan vapauden puolesta.
Aleksis Särkkä
Se merkitsee sitä, että on oma maa ja saa elää maassa, joka tuntuu omalta ja jossa on oma kansa, kulttuuri ja kieli.
Shriyansh Chaudhary
Minulle henkilökohtaisesti se ei merkitse, mutta suomalaisille se merkitsee paljon.
Denzel Etchi
Mahdollisuutta tehdä päätöksiä itse.
Arian Esmaeilzadeh
En juhli sitä, mutta on mukavaa olla päivä kotona perheen kanssa.