Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ripeä toiminta esti tulipalon päiväkodissa – päiväunilla olleet lapset ulos ennätysvahtia, palonkunta repi tiskikoneen irti "melko runsasta voimaa käyttäen"

Vioittunut astianpesukone aiheutti uhkaavan vaaratilanteen espoolaisessa Maarinniityn päiväkodissa Espoon Tapiolassa viime perjantaina.

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo tiedotteessa, että ammattikäyttöön tarkoitettu pesukone alkoi kärytä iltapäivällä päiväkodin keittiössä lasten päiväuniaikaan.

Käryn havainnut henkilökunta hälytti paikalle pelastuslaitoksen ja kertoi katkaisevansa koneen virransyötön.

Koneessa ei ollut kuitenkaan pääkatkaisijaa, joten virta oli yhä päällä pelastajien saapuessa paikalle. Kun kone alkoi kaiken lisäksi päästää entistä enemmän savua, hälytettiin päiväkotiin lisää pelastuslaitoksen yksiköitä.

Uhka saatiin lopulta torjuttua, kun sekä pelastuslaitos että päiväkodin henkilökunta toimivat riuskoin ottein.

– Henkilökunta evakuoi lapset päiväunilta pihalle ennätysajassa, ja pelastuslaitos repi koneen irti kiinnikkeistään ja siirsi sen pihalle melko runsasta voimaa käyttäen. Pihalla kone avattiin ja sammutettiin lopullisesti, pelastuslaitos kertoo tiedotteessa.

Tilanteessa kukaan ei ehtinyt altistua savulle. Siitä piti huolen keittiön ja päiväkotitilojen välinen tiivis ovi.

Pelastuslaitoksen mukaan syynä tilanteeseen oli sähkölaitevika. Tarkempaa syytä selvitetään palontutkinnassa.

Päiväkoti ei kärsinyt palovahinkoja, mutta astianpesukone ja osa keittiön rakenteista on uusittava.