Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Etelässä voi olla kohta enemmän lunta kuin Lapissa – Näin todennäköinen on valkea joulu

Lunta on kertynyt Uudellamaalla maahan jo parikymmentä senttiä, mistä viitisen senttiä on tullut viimeksi kuluneen noin puolen vuorokauden aikana.

Lumikaaos tuntuu saapuneen etelään tänä vuonna erikoisen aikaisin. Havaintoa tukevat myös tilastot, kertoo meteorologi Nina Karusto Ilmatieteen laitokselta.

– Helsinki-Vantaalla arvo on 23 senttiä. Se ei ihan mene poikkeukselliseksi, mutta se on harvinaisen korkea. Tyypillinen keskiarvo on etelärannikon mittauspisteissä on 1–5 senttiä.

Meteorologit puhuvat poikkeuksellisesta silloin, kun sääilmiö esiintyy tilastollisesti keskimäärin kerran 30 vuodessa tai harvemmin. Harvinainen ilmiö esiintyy harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Virolahdella on 30 senttiä, mikä on poikkeuksellinen lukema.

Muuallakin Uudellamaalla lumimäärä on harvinaisissa lukemissa. Esimerkiksi Helsingin Kumpulassa lunta on 23 senttimetriä, Tapiolassa 20 sekä Hyvinkäällä ja Porvoossa 22.

Helsingin Kaisaniemessä lunta on "vain" 19 senttiä. Tämä ei Karuston mukaan ihan ylitä harvinaisen rajaa, mutta on kuitenkin tavanomaista enemmän.

Samaan aikaan kun etelässä kolkutellaan poikkeuksellisen lumisia lukemia, pohjoisessa hanki on ajankohtaan nähden ohut.

Valkean joulun määritelmä on, että lunta on vähintään 1–2 senttiä.

Nina Karusto, Ilmatieteen laitos

– Lapissa lumesta puuttuu tällä hetkellä jopa 5–15 senttiä siitä, mitä tavallisesti pitäisi tähän aikaan vuodesta olla, Nina Karusto kertoo.

Lappi kuitenkin vielä pitää Suomen lumisimman kolkan titteliä: eniten lunta on Enontekiön mittauspisteellä, 32 senttiä. Tosin yhtä paljon on Kymenlaaksossa Pyhtäällä, mikä lasketaan etelärannikoksi.

– Ei vielä ole päästy ohi Lapin lumisimpien paikkojen, mutta jos lunta vielä jokunen sentti tulee niin voi mennä.

Yksi selitys etelärannikon lumisuudelle on se, että meri on vielä sula.

– Sula meri voimistaa lumisateita, Karusto kertoo.

Lumentulo on jatkumassa vielä lähipäivinä, mutta lumisateet muuttuvat hajanaisemmiksi, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Helena Laakso. Maanantaina luvassa on selkeämpää, mutta tiistaina odottaa taas uusi sadealue.

Sää on ennusteiden mukaan pysymässä talvisina. Tulevana maanantaina etelässäkin voidaan hytistä jo 5–10 pakkasasteessa.

Joko uskaltaa toivoa valkeaa joulua?

– Ainahan sitä toivoa voi. Sateita nousee ensi viikolla lisää ja onhan joulu jo parin viikon päästä. Hyvin mahdollista se on ja pitkän ajan ennusteetkin näyttävät kylmää eli aika todennäköistähän se voi olla. Mutta se on vain ennuste, katsotaan nyt, Helena Laakso sanoo.

Hän kuitenkin arvioi, että luminen joulu on melko todennäköinen.

Tilastollisesti todennäköisyys vaihtelee roimasti jo aivan Uudenmaan sisällä, Nina Karusto kertoo.

Etelärannikolla maa on valkoisena noin joka toisena jouluna, mutta pääkaupunkiseudulta ei tarvitse mennä Järvenpäätä kauemmas, kun todennäköisyys nousee jo 60–80 prosenttiin. Myös esimerkiksi Lohja kuuluu lumisempaan alueeseen.

– Mutta valkean joulun määritelmä on, että lunta on vähintään 1–2 senttiä. Se ei välttämättä ihmismieleen vielä tunnu valkoiselta. Yleensä havaintoasemat mittaavat paikasta, jossa ei ole asfalttipintaa. Jos havaintoasema mittaa 2 senttiä lunta, kaupungissa sitä ei käytännössä välttämättä ole.