Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näitä korona-ajan korvauksista saa vielä ensi vuonnakin

Kela jatkaa tiettyjen korona-aikaan räätälöityjen korvausten maksamista 30. kesäkuuta 2023 asti.

Korvausta saa vielä vähän aikaa matkoista, jotka tekee koronarokotukseen tai koronatestiin. Myös yksityisessä terveydenhuollossa tehdyistä koronatesteistä saa korvauksen.

Nämä korvaukset perustuvat sairausvakuutuslain väliaikaisiin muutoksiin.

Matkat koronatestiin korvataan samalla tavalla kuin muutkin terveydenhuoltopalveluihin tehdyt matkat, mutta drive in -tyyppisestä edestakaisesta matkasta peritään vain yksi omavastuu. Omavastuu on 25 euroa.

Matkat korvataan yleensä halvimman matkustustavan mukaan. Jos ei voi terveydentilansa vuoksi käyttää julkisia kulkuneuvoja tai niitä ei ole käytettävissä, voi saada korvauksen taksimatkasta.

Kela-korvaus yksityisessä terveydenhuollossa tehtävästä PCR-testistä on jatkossakin 100 euroa ja antigeenitestistä 36 euroa.

Vasta-ainetestejä tai muita koronatartunnan toteamiseksi tehtäviä tutkimuksia Kela ei korvaa enää 1.1.2023 alkaen.

Kela korvaa myös koronarokotuksista syntyviä kustannuksia työnantajille kesäkuun 30. päivään asti. Korvaus on 16 euroa rokotusta kohden.