Kirkkonummelle lähelle Espoon rajaa nousee uusi asuinalue.
Kirkkonummen kunta on suunnitellut laadukkaan uuden uimarannan Länsiväylän ja Kehä III:n risteyksen läheisyyteen Finnträsk-järven rannalle.
Uimaranta puistoineen on osa kokoaan uutta asuinaluetta, joka on EKE-yhtiöiden omistuksessa. Alueelle on kaavoitettu noin 1 200 asukkaan uusi asuinalue, jolle on tarkoitus rakentaa kerrostaloja. Kaavoitus on valmis ja kohteiden ennakkomarkkinointi on aloitettu.
Kaava-alue on metsäistä maastoa, jolla on nyt pari asuinrakennusta.

Vaikka Kirkkonummella on runsaasti järviä ja merenrantaa, korkeatasoisia yleisiä uimarantoja on vähän. Kunnan suosituin uimarantaranta on Syväjärvellä Upinniementien varrella ja sillä on myös uimavalvonta ja talviuintipaikka.
Kunnalla on yleisiä uimarantoja yhdeksän ja vain yksi on merenrannalla Långvikissä. Sekin päätettiin lopettaa viime vuonna, mutta päätös peruttiin.
Finnträskin rannalle on suunniteltu yleinen uimaranta, johon on varattu paikat kesäsuihkuille, kioskille, saunalle ja isolle terassille.
Vesialuetta ruopataan rannan tuntumasta, jotta saadaan aikaiseksi hiekkapohja. Uimarantaan johtaa uusi rakennettava rantaraitti.
Kirkkonummen kunta on maanomistajien kanssa kaavoittanut toistakymmentä vuotta rakennusvyöhykettä Kivenlahden sillalta Finnträskin järvelle Länsiväylän eli kantatie 51:n eteläpuolella.
Espoon rajalta uudelle Finnträskin ranta-alueelle on vajaat kolme kilometriä.
Rakentaminen alkoi Espoonlahden ranta-alueelta ja on jatkunut länteen päin Sarvikissa. Alueelle on suunniteltu ja osin jo rakennettu asuntoja noin 3 000 asukkaalle.
Lue myös:
Länsiväylän pohjoispuolella rakennetaan puolestaan parhaillaan katuja EKE:n omistamalle yritysalueelle. Sen jatkumona on paikka Microsoftin datakeskukselle, jolle ei ole vielä valitusten takia voimassa olevaa asemakaavaa.
Lue myös: