Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Haittaa jopa 85% yrityksistä – Kysely: Yrittäjät toivovat viranomaisilta tietoa ja tukea sähkökatkojen varalle

Jopa 85 prosenttia yrityksistä kertoo, että kiertävät sähkökatkot aiheuttaisivat heidän toiminnalleen joko merkittävää tai vähintäänkin hieman haittaa. Asia selvää kauppakamarien jäsenyrityksilleen tekemästä kyselystä. Yrityksistä 37 prosenttia on varautunut mahdollisiin sähkökatkoihin, mutta 55 prosenttia yrityksistä ei toistaiseksi ole vielä varautunut mitenkään.

– Kiertävät sähkökatkot ovat viimesijainen keino varmistaa sähkön riittävyys, kun kaikki muut keinot on käytetty. Sähkökatkoista aiheutuva haitta yrityksille on ilmeinen ja siksi sähköä on säästettävä kaikin keinoin. Energian säästäminen ja käytön ajoittaminen on tänä talvena paras tapa pienentää sähköpulan riskiä ja ehkäistä sähkökatkoja, sanoo Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen tiedotteessa.

Osa yrityksistä on kyselyn mukaan varautunut sähkökatkoihin ennalta. 37 prosenttia vastanneista ilmoitti varautuneensa mahdollisiin kiertäviin sähkökatkoihin tänä talvena tilanteessa, jossa sähkö ei riitä. 55 prosenttia ei ole varautunut. Parhaiten varautuneita ovat suuret yritykset, joista lähes 80 prosenttia on varautunut sähkökatkoihin, kun vastaavasti mikroyrityksistä vain noin 30 prosenttia on varautunut.

– Sähkökatkot ovat mahdollisia tänä talvena Venäjän sodan aiheuttaman energiakriisin vuoksi. Kaikkien yritysten on tärkeä käydä läpi, millaisia vaikutuksia sähkökatkolla olisi omaan toimintaan ja laatia tai päivittää varautumissuunnitelmat vahinkojen estämiseksi ja vähentämiseksi sekä liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi, sanoo Säkkinen tiedotteessa.