Eron taustalla on luottamuspula. Aarnio ehti johtaa Kirkkonummea yli 22 vuotta.
Kirkkonummen kunnanjohtaja Tarmo Aarnio jättää kunnan johtotehtävän yli 22 vuoden virkauran jälkeen. Taustalla on luottamuspula kunnanjohtajan ja kuntapäättäjien välillä, minkä johdosta Aarnio on päättänyt vapaaehtoisesti irtisanoutua.
Aarnion erosta tiedotettiin torstaina lyhyellä tiedotteella. Tiedotteessa viitataan johtajasopimukseen, joka tehtiin Aarnion ja kunnanhallituksen välillä runsaat viisi vuotta sitten. Yritysmaailmassa yleisesti käytössä olevat johtajasopimukset tulivat tuolloin lain mukaan pakollisiksi myös kunnan- ja kaupunginjohtajille.
Sopimuksessa on määritelty, millä ehdoin irtisanominen tapahtuu, jos syntyy luottamuspula ja johtaja irtisanoutuu itse. Mitenkään muuten ei irtisanomisprosessia tarvitse perustella.
Johtajasopimuksen mukaan Aarnio saa erokorvauksena 14 kuukauden palkan luontaisetuineen sekä pitämättömät vuosilomat ja lomakorvaukset.
Aarnion erokorvaus on arviolta yli 150 000 euroa. Kirkkonummen kunnanhallitus käsittelee erokorvauksen maksamista maanantaina 19. joulukuuta.
Aarnio eroilmoitus on ehdollinen ja se edellyttää, että kunnanhallitus suostuu johtasopimuksen ehtoihin.
Johtajasopimukseen on kirjattu, että virkasuhteen päättyessä osapuolet pidättäytyvät arvostelemasta toisiaan ja edistävät käytöksellään positiivisen työnantajakuvan luomista.
Sopimuksen mukaan Aarniolla on salassapitovelvollisuus kunnan luottamuksellisiin asioihin 14 kuukautta irtisanoutumisesta.
Kirkkonummen vt. kunnanjohtajaksi siirtyy yhdyskuntatekniikan johtaja Anna-Kaisa Kauppinen, joka on toiminut kunnanjohtajan varahenkilönä.
Aarnio ei itse halua kommentoida laajemmin irtisanoutumistaan.
−Tässä on ollut paljon hyviä vuosia. Olisin toivonut, että tämä olisi päättynyt toisinkin, hän sanoo.
Aarnio kertoo, että hänellä ei ole tällä hetkellä mitään työsuunnitelmia. −Vedetään vähän henkeä ja katsotaan. Vielähän tässä olisi kymmenkunta vuotta aikaa työelämässä.
Aarnio, 56, tuli Kirkkonummen kunnanjohtajaksi keväällä 2000. Sitä ennen hän toimi Parkanon kaupunginjohtajana.
Aarnio on jopa koko maan mittapuulla yksi pitkäaikaisimmista kunnanjohtajista samassa virassa.
Hankasalmella syntynyt Aarnio valmistui valtiotieteen maisteriksi 1992 Turussa. Sittemmin hän toimi Salossa elinkeinoasiamiehenä, kunnes tuli valituksi Parkanoon hallintojohtajaksi ja noin vuoden kuluttua kaupungin johtoon. Aarnio oli tuolloin Suomen nuorin kaupunginjohtaja.
Kirkkonummi on Aarnion uran aikana kasvanut merkittävästi alle 30 000 asukkaan kunnasta yli 40 000 asukkaan kunnaksi.
Aarnio on itse muistellut ensi kosketustaan Kirkkonummelle näin:
−Kun ajoin Kirkkonummen keskustaan työhaastatteluun kunnantalolle, joka oli vanha puutalo Heikkilässä, aivan keskellä keskustaa seisoi pellolla leikkuupuimuri, ja maisemaa hallitsi liikerakennus, joka kaakelijulkisivu muistutti kylpyhuoneen seinää.
Pellon paikalla on nykyisin kerrostaloja ja kauppakeskus Kirsikka. Kaakelipintainen liikerakennus on vielä pystyssä uudehkon kunnantalon vieressä.
Ennen Aarniota Kirkkonummen kunnanjohtajana toimi Kaj Gustafsson hänkin yli 20 vuotta.
Kaj Gustafssonin poika Veikka Gustafsson tunnetaan entisenä vuorikiipeilijänä.
Edit klo 16.11: Lisätty tieto eroilmoituksen ehdollisuudesta. Edit klo 17: Lisätty Tarmo Aarnion kommentit.