Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

137 000 ihmisen saamaan Kela-tukeen leikkaus

Yksityisen sairaanhoidon Kela-korvauksiin vuodenvaihteessa tehdyt leikkaukset koskettavat tuhansia ihmisiä Länsi-Uudellamaalla.

Kela korvasi toissa vuonna yli 7,2 miljoonaa euroa yksityisten sairaanhoidon tutkimus- ja hoitokustannuksista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella. Korvauksia maksettiin yli 123 700 potilaalle.

Vuoden alussa suurin osa näistä korvauksista poistui maan hallituksen lakiesityksen astuttua voimaan.

Kela kertoo tiedotteessa, että suurimmasta osasta yksityisen sairaanhoidon tutkimus- ja hoitotoimenpiteitä ei voi enää saada korvausta. Muutos vaikuttaa myös matkojen korvaamiseen.

Jatkossa Kela ei maksa korvausta esimerkiksi yksityislääkärin tekemistä silmänpohjan tutkimuksista tai hedelmöityshoidoista, laboratorio- ja kuvantamistutkimuksista, säde- ja sytostaattihoidosta, fysioterapiasta tai sairaanhoitajan antamasta hoidosta.

Potilaan matkoja yksityiseen sairaanhoitoon korvataan jatkossa vain, jos siellä annettu hoito on Kela-korvattavaa.

Jos asiakas kuitenkin hakeutuu hoitoon hyvinvointialueen antamalla maksusitoumuksella tai palvelusetelillä, matka korvataan sinne, mistä asiakas on hankkinut hoidon, Kela kertoo tiedotteessa.

Kela-korvaus maksetaan jatkossakin kaikista yleis- ja erikoislääkärien vastaanottokäynneistä sekä psykiatrian erikoislääkärin, suu- ja leukakirurgian erikoislääkärin tai hammaslääkärin määräämistä hoito- tai tutkimustoimista. Korvauksen saa myös psykologin tekemistä tutkimuksista.