Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtio myy kiinteistöjään Otaniemessä – kaupan muun muassa vanha pelastusopisto

Valtio myy kaksi omistamaansa, Otaniemessä sijaitsevaa kiinteistöä, kertoo Senaatti-kiinteistöt. Kiinteistöt myydään, koska valtiolla ei ole enää käyttöä niille.

Kiinteistöt sijaitsevat Kivimiehen alueella osoitteissa Kivimiehentie 1 ja Kivimiehentie 2. Alueelle on parhaillaan vireillä asemakaavan muutos, joka sallisi käyttötarkoituksen muuttamisen ja uutta rakentamista.

Osa rakennuksista on suojeltu.

Kivimiehentie 1:n kiinteistössä on viimeksi toiminut Geologian tutkimuskeskus. Toimisto- ja laboratoriokiinteistö on rakentunut neljässä vaiheessa. Ensimmäinen osa valmistui 1950-luvulla ja viimeisin vaihe toteutettiin vuona 2004. Rakennusten yhteenlaskettu pinta-ala on noin 21 700 neliömetriä.

Osoitteessa Kivimiehentie 2 sijaitsevassa kiinteistöissä toimii tällä hetkellä Forenomin majoituspalveluja. Kiinteistössä on aiemmin toiminut Valtion palokoulu ja myöhemmin Raja- ja merivartiokoulu. Kiinteistökokonaisuuden koko pinta-ala noin 7 200 neliömetriä ja se on valmistunut kahdessa vaiheessa 1950- ja 1970-luvuilla.

Valtion kiinteistöistä vastaava Senaatti-kiinteistöt on käynnistänyt tarjouskilpailun kohteista.

– Tavoitteena on löytää kiinteistöille uusi omistaja, jolla on hyvät edellytykset kehittää näihin mielenkiintoisen historian omaaviin kohteisiin uuttaa elämää. Käynnissä oleva asemakaavoitus antaa uudelle omistajalle mahdollisuuden kehittää rakennusten käyttötarkoituksia ja myös jonkin verran uutta rakentamista, toteaa Senaatin myyntipäällikkö Ella Sperling tiedotteessa.