Suomessa sattui viime vuonna 188 kuolemaan johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Tutkittujen onnettomuuksien määrä jäi ensi kertaa alle kahdensadan 2000-luvulla. Tätä ennen alhaisin onnettomuusmäärä oli 211 onnettomuutta vuonna 2017.
Ilmiöstä kertoo Onnettomuustietoinstituutti (Oti) tiedotteessaan.
Tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viime vuonna yhteensä 204 henkeä. Moottoriajoneuvoissa olleita henkilöitä menehtyi 167, jalankulkijoita 18 ja polkupyöräilijöitä 19.
Kahdessa pyöräilyonnettomuutena käsitellyssä onnettomuudessa kuoli kevyen sähköajoneuvon kuljettaja.
− Vaikka kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui viime vuonna tavanomaista vähemmän, olemme vielä kaukana nollavisiosta eli siitä, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai vammautua vakavasti liikenteessä, painottaa Otin liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari tiedotteessa.
Vuonna 2022 eniten vähenivät moottoriajoneuvojen yksittäisonnettomuudet. Yksittäisonnettomuudella tarkoitetaan sitä, että onnettomuudessa ei ole ollut kuin yksi osapuoli. Tyypillisimmin moottoriajoneuvon yksittäisonnettomuudessa on kyse tieltä suistumisesta.
Suistumisonnettomuuksia tapahtui yhteensä 58, joka on 18 vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Suistumisonnettomuuksien määrän vähentyminen nosti poikkeuksellisesti kohtaamisonnettomuudet, eli vastakkaisiin ajosuuntiin ajaneiden ajoneuvojen törmäykset, viime vuoden yleisimmäksi onnettomuustyypiksi. Kohtaamisonnettomuuksia tapahtui 62.
− Aiempina vuosina noin joka neljäs suistumisonnettomuus on johtunut kuljettajan sairauskohtauksesta. Onkin mahdollista, että sairauskohtausonnettomuuksien väheneminen selittäisi suistumisonnettomuuksien vähenemisen viime vuonna, Parkkari kertoo tiedotteessa.
Sairauskohtausten mahdolliseen vähenemiseen viittaa iäkkäiden kuljettajien suistumisonnettomuuksien väheneminen, sillä iäkkäät kuljettajat saavat eniten sairauskohtauksia.