Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi suora lentoreitti Suomesta Viroon

Yliopistokaupunki Tarton kaupunginhallitus suunnittelee käynnistävänsä tulevana syksynä uudestaan suorat lennot Helsinkiin. Viron yleisradion mukaan Tartto toivoo saavansa kaupunkien välille 12 viikoittaista lentoa.

Tarton tavoitteena oli käynnistää lennot uudestaan jo tänä keväänä, mutta monimutkainen hankintaprosessi on tällä hetkellä jumissa.

Tarton kaupunginsihteerin Jüri Mölderin mukaan Finnair on todennäköisin vaihtoehto operoimaan lentoyhteyttä jonkun halpalentoyhtiön sijaa, sillä kaupungin tavoitteena on saada reitille mahdollisimman suuri kapasiteetti.

– Helsinkiin on tällä hetkellä paremmat lentoyhteydet kuin Tukholmaan, joten se on suositeltava kohde, Tarton lentoaseman toiminnasta vastaavan Tallinnan lentokentän kaupallinen johtaja Eero Pärgmäe sanoo.

Koronaviruskriisi vaikutti suuresti Tarton lentoaseman lentoihin, eivätkä niiden määrät ole vieläkään palanneet pandemiaa edeltävälle tasolle. Tarton kaupungin tavoitteena on palauttaa aamu- ja iltalennot reitille, minkä toivotaan lisäävän kaupungin liiketoimintaa ja piristävän taloutta.

Tarton lentojen ollessa tappiollisia, kaupunki on valmis tukemaan reittiä taloudellisesti. Aikaisemmin se on maksanut reitin ylläpidosta noin 300 000 euroa vuodessa.