Kokonaisuus pilkotaan, jotta erikokoiset toimijat voivat osallistua kilpailutukseen.
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen ateriapalvelut järjestetään kilpailutettuna ulkoisena palveluna. Asiasta päätti aluehallitus.
Tavoitteena on, että hyvinvointialueen ateriapalvelut järjestetään kilpailutettuna ulkoisena palveluna vuoden 2024 alkupuolella.
Aluehallituksessa on määritelty kilpailutukselle yhdeksän järjestämisen periaatetta, joita ovat muun muassa huoltovarmuus, monituottajamalli, valtakunnallisten ravitsemussuositusten täyttyminen sekä lihan, kananmunien ja maidon osalta kotimaisen lähi- ja luomutuotannon suosiminen.
Hankintakokonaisuus jaetaan pienempiin kokonaisuuksiin, jotta erikokoisilla toimijoilla ja yrityksillä olisi mahdollisuus osallistua kilpailutukseen. Toiminnallisesti se jakaantuu laitosaterioihin, kotiin vietäviin aterioihin sekä erilaisiin kahvilatoimintoihin.
– Huomioimme myös alueellisuuden. Esimerkiksi kahvila- ja lounastyyppisissä toiminnoissa on varmasti löydettävissä lähituottajia. Ulkoistuksen lopullinen toimintamalli määritellään yhdessä potentiaalisten toimijoiden kanssa markkinavuoropuhelun aikana, sanoo Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tukipalvelujohtaja Pasi Ojaniemi.
Ateriapalvelujen kehittämisessä hyödynnetään asiakaspalautetta.
– Sitä toimintamallia lähdetään kehittämään ja suunnittelemaan. On hyvä huomioida, että nyt annettiin vasta starttilaukaus, minkä jälkeen alkaa varsinainen valmistelu, tukipalvelujohtaja Ojaniemi huomauttaa.