Poistotekstiilin keräyskokeilu kauppakeskuksissa ja Sortti-asemien keräys tuottivat yhteensä lähes 250 tonnia poistotekstiiliä viime vuonna.
HSY:n mukaan viime vuosi oli todellinen voimannäyte poistotekstiilien keräämisessä sitä myötä sekajätteen vähentämisessä.
Jatkojalostukseen kelpaavien tekstiilien maksuton vastaanotto jatkuu pääkaupunkiseudulla myös tänä vuonna.
HSY pilotoi poistotekstiilien keräystä pääkaupunkiseudun kauppakeskuksissa viime vuonna. Tarkoitus oli tuoda kierrättäminen lähemmäs kuluttajia sekä selvittää esimerkiksi keräys- ja kuljetusvaihtoehtoja.
Asukkaat ottivat uudet keräyspisteet hyvin vastaan.
– Asukkaiden aktiivisuus jatkui pitkin vuotta nousujohteisena. Kotona tapahtuvassa lajittelussa on (kuitenkin) edelleen parannettavaa, sillä vain runsas puolet kerätystä materiaalista oli jatkojalostuskelpoista, kertoo hankepäällikkö Leena Tuominen HSY:n tiedotteessa.
Keräys alkoi tammikuussa 2022 yhdeksässä kauppakeskuksessa ja yhdellä itsepalvelukirpputorilla.
Syyskuussa HSY:n tekstiilirullakoita ilmestyi myös Kannelmäen Kanneltaloon ja muutamiin pop up -pisteisiin.
– Kehitysprojektin keräyspisteisiin Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla tuotiin viime vuoden aikana yhteensä 155 100 kiloa poistotekstiiliä. Samaan aikaan vastaanotimme Sortti-asemilla 92,5 tonnia, joten yhteismäärä oli huikeat 247 600 kiloa. Määrä vastaa noin 1,65 miljoonaa t-paitaa, Tuominen kertoo tiedotteessa.
Jalostuskelpoista materiaalia kauppakeskuksissa kerätyistä tekstiileistä oli noin 60 prosenttia. Loput ohjattiin uudelleenkäyttöön tai sekajätteeksi.
Sortti-asemien määristä jopa kaksi kolmannesta päätyi hyödynnettäväksi energiana, minkä johdosta keräys asemilla lopetettiin vuoden lopussa.
Tammikuussa 2023 poistotekstiilin keräys laajeni Espoon Nihtisillan, Helsingin Kyläsaaren ja Vantaan Koivukylän Kierrätyskeskuksiin. Lisäksi HSY avasi uuden keräyspisteen Espoon kauppakeskus Selloon helmikuussa.
Tarkempaa tietoa HSY:n poistotekstiilin keräyspisteistä ja lajitteluohjeet löydät tästä linkistä.