Sirkus vei Milena Oksasen jo lapsena mukanaan, kun hän näki sirkusesityksen televisiossa. 18-vuotiaana Oksanen lähti Moskovaan täysummikkona.
Sirkustaiteilija Milena Oksanen, 34, on kiertänyt maailmaa noin puolet elämästään. Nyt hänellä on harvinainen tilaisuus esiintyä kotimaassaan Cirque du Soleilin Crystal-esityksen tähtenä yhtenä kolmesta Crystalista.
Perinteisten sirkuslajien lisäksi Crystalissa nähdään taitoluistelua ja vauhdikasta extreme-luistelua.
Oksasen roolihahmo on nuori tyttö, joka tuntee itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Hän pakenee mielikuvitusmaailmaan. Crystal näyttäytyy kolmena eri persoonana: Hän on luistelija-Crystal, akrobaatti-Crystal ja trapetsitaiteilija-Crystal, jota Milena esittää.
Tuotannossa on mukana vajaat 100 ihmistä, joista 44 on artisteja. Seurueessa on 25 eri kansallisuutta, ja Oksanen on ainoa suomalainen.
Sirkus vei Sipoossa syntyneen Oksasen jo lapsena mukanaan, kun hän näki sirkusesityksen televisiossa. Se innosti hänet harjoittelemaan spagaatteja ja puolivoltteja kotona.
– En muista, kinusinko itse vai päättivätkö vanhemmat viedä minut Linnanmäen sirkuskouluun. Aloitin siellä 6-vuotiaana.
18-vuotiaana Oksanen lähti Moskovaan Venäjän valtion sirkuskouluun vuosiksi 2008–2009 ja sieltä edelleen kolmeksi vuodeksi Pariisiin jatkamaan opintoja Academie Fratelliniin.
– Lähdin Moskovaan ummikkona, koska en osannut sanaakaan venäjää. Luulin, että kaikki osaavat englantia. Alkuun oli pärjättävä eleillä. Jouluun mennessä olin oppinut kieltä niin paljon, että pärjäsin.
Nautin tosi paljon lavalla olosta ja esiintymisestä.
Nyt hän puhuu suomen ja ruotsin lisäksi englantia, ranskaa, espanjaa, portugalia ja venäjää.

Oksasen pääväline on keinutrapetsi, mutta hän esiintyy myös rengastrapetsilla ja kankaalla.
Opiskelujen alussa Oksasta varoitettiin siitä, että töitä ei riittäisi, jos hän valitsee keinutrapetsin.
– Päätin, että minusta tulee tosi hyvä. Työn saanti on kiinni myös siitä, kuinka aktiivinen olet. Kukaan ei tule kotoa hakemaan.
– Jos haluat esiintyä isoissa produktioissa tai 300 päivää vuodessa, töitä on lähdettävä hakemaan ulkomailta. Löydän työt pitkälti itse – tai työt löytävät minut.
Sirkuksessa Oksasta viehättää ammatin vapaus. Tasokas esiintyjä voi valita, millaisia sopimuksia tekee. Joku haluaa kiertää, joku toinen jää vuosiksi Las Vegasiin.

Freelancerina työskentelevän Milena Oksanen työt vaihtelevat gaalaesityksistä muutaman kuukauden ja jopa 1,5 vuoden kiinnityksiin.
– Kestän hyvin kiertue-elämää. Aluksi oli hienoa päästä näkemään uusia paikkoja. Se on toisaalta raskasta, jos esitys on joka viikko eri paikassa.
Elämää helpottaa se, että pitkäaikainen, brasilialainen poikaystävä on asettunut Suomeen. Hän lähtee toisinaan mukaan esiintymismatkoille.
Oksanen valmistautuu esityksiin myös mentaalitreenillä eli hän esitystä läpi mielessään.
– Nautin tosi paljon lavalla olosta ja esiintymisestä. Sitä tunnetta ei voi korvata millään muulla. Saan esityksestä adrenaliinia. Poikaystäväni nauraa, että en millään lopeta puhumista esityksen jälkeen.
Kotimaassa esiintyminen on Oksaselle tavallista jännittävämpi juttu, koska sukulaiset ja ystävät tulevat katsomaan showta.
Cirque Du Soleilissa esiintyminen on ollut Oksasen pitkäaikainen haave. Ensimmäisen kerran ovi Cirque du Soleiliin avautui ystävän suosituksesta 2019. Crystaliin hänet löydettiin kansainvälisiltä sirkusfestivaaleilta.
– Siellä näytin, että pystyn esiintymään paineen alla. Tällaiseen rooliin ei riitä, että olet hyvä, vaan siihen pitää olla myös kokemusta.
– Sirkustaiteilijan pitää treenata jatkuvasti, koska ilmassa tarvitaan käsivoimia ja vatsalihaksia. Jos tällä viikolla ei ole esiintymisiä, niin jo ensi viikolla saatat saada kahden kuukauden kiinnityksen produktioon.
Kotona Helsingissä ollessaan Oksanen harjoittelee Circus Helsingin tiloissa, Cirkossa ja myös Sorin Sirkuksessa Tampereella. Kesällä osa treeneistä onnistuu kotipihalla.
– Teen tätä niin kauan kuin se on kivaa. Olen jo miettinyt, mikä olisi seuraava unelma-ammattini. Vielä en tiedä. Toivon että se olisi yhtä mielenkiintoista työtä kuin tämä nykyinen.