Lauri Tähkä saapuu Espoon Viinijuhlien ensi kesän kotimaiseksi pääesiintyjäksi, tiedotti festivaalijärjestäjä tiistaina.
Kyseessä on festarijärjestäjän mukaan yksi Tähkän harvoista keikoista koko kesänä, ja samalla myös ainoa esiintyminen Etelä-Suomessa.
Espoon Viinijuhlat järjestetään 28.–29. heinäkuuta Haukilahden rannan satama-alueella. Esiintyjälistalla ovat Tähkän lisäksi ainakin brittiduo Hurts, Gasellit, Anna Puu, Olavi Uusivirta, Gettomasa, Scandinavian Music Group, Behm, Viivi, Ursus Factory sekä Arppa.
– Luvassa on vielä muutamia mielenkiintoisia artistijulkaisuja kevään aikana, kertoo Espoon Viinijuhlien promoottori Tommi Mäki tiedotteessa.
Tapahtumaan odotetaan 12 000 kävijää kahden päivän aikana.
Espoon Viinijuhlat järjestettiin viime kesänä ensimmäistä kertaa. Tapahtuma nousi uutisiin, kun tarjolla ollut viini myytiin loppuun. Tapahtuma puhutti myös etukäteen, sillä osa asukkaista piti Haukilahtea vääränä paikkana popfestareille.
Mäen mukaan festivaalin konseptia, viini- ja ruokakylää sekä VIP-palveluita on kehitetty asiakaspalautteiden pohjalta.
– Tulevana kesänä lupaamme tuplata festivaalin viinin myyntipisteiden määrän.
Viinijuhlien etuhintaiset liput ovat myynnissä sunnuntaihin 19.2. kello 23.59 asti. Viinijuhlien ikäraja on 18 vuotta.