Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katolla olleelle lumikasalle tuli kova hinta Tallinnassa – 13 000 euroa

Yleensä lumen sulamiseen liittyvien korvattavien vahinkojen huippusesonki on virolaisissa vakuutusyhtiöissä vasta maaliskuussa. Tänä vuonna edestakaisin sahaavan lämpötilan takia tilanne on toinen, kertoo Tallinna24.

Esimerkiksi Ergo-vakuutus on jo alkuvuoden aikana rekisteröinyt yli 30 vahinkotapausta, joiden korvausarvo on yli 100 000 euroa. Niiden syynä on usein ollut huolimaton jään tai lumen poisto.

Pealinn-lehden haastatteleman Ergo-vakuutuksen vastuuvakuutuksista vastaavan johtajan Aune Pärnin mukaan joka talvi sääolosuhteiden aiheuttamien vahinkojen määrä kasvattaa merkittävästi. Eikä vakuutuksesta ole aina apua.

– Kaikki vahingot, jotka aiheutuvat kiinteistön riittämättömästä hoidosta ja huollosta, on omistajan itse korvattava. Olosuhteista ja vahinkotyypistä riippuen kyseessä voi olla kuusinumeroinen luku, Pärn muistuttaa.

Esimerkiksi auton konepellille tippunut jääpuikko aiheuttaa noin 500 euron vahingon.

– Jos omistaja on antanut jääpuikon kasvaa räystään reunassa viikon, eikä ole ryhtynyt toimiin sen poistamiseksi, niin kyseessä ei ole asianmukainen toiminta. Tällaisessa tapauksessa vakuutuskaan ei auta, Pärn lisää.

Toisessa Pärnin kertomassa esimerkissä peltikatolle satanut lumi oli sään lämmetessä muuttunut veden painosta raskaaksi ja luisunut harjakatolta alas kadulle pysäköidyn auton päälle. Tämän seurauksena auton lasikatto rikkoutui ja katto- ja konepelti sekä takaluukku vaurioituivat. Lisäksi lunta ja vettä valui rikkoutuneen luukun kautta matkustamoon.

Omistaja ei voinut käyttää autoa ja hänen piti vuokrata korvaava auto. Vahingon kokonaismääräksi arvioitiin yli 13 000 euroa.

Aune Pärnin mukaan omistajien kannattaa kiinnittää huomiota myös talojen tasakatoille kerääntyvään lumeen, joka voi sulaessaan aiheuttaa vesivahinkoja sisätiloihin. Lisäksi sekä tasakatot että kaltevat katot ovat vaarassa romahtaa lumen painon alla, jos lunta ei poisteta säännöllisesti.

Kiinteistöjen omistajien vastuut eivät Virossakaan rajoitu pelkästään oman rakennuksen turvallisuuden varmistamiseen. Omistajan vastuulla on myös pitää kiinteistön vieressä olevat tiet ja jalkakäytävät kunnossa.

Tallinnassa suurimman vaaran aiheuttavatkin huonosti hoidetut ja vaihtelevan sään vuoksi sulavat ja uudelleen jäätyvät jalkakäytävät, joilla liukastelevat jalankulkijat ovat vaarassa kaatua.

Suomessa asiasta kertoi ensin Tallinna24.