Koko ikänsä laulanut ja soittanut Veli-Pekka Vaari kilpailee Voice of Finlandissa.
The Voice of Finland -kisan tähtivalmentaja Anna Puun tuoli kääntyy muutamassa sekunnissa. Sen aiheuttaa Ääni ratkaisee -vaiheen Veli-Pekka Vaari.
28-vuotiaalla Vaarilla on vankka espoolaistausta, mutta koti on nykyään Helsingissä. Pohjaa miehen musiikilliselle osaamiselle luotiin jo muskarissa ja Tapiolan koulun ja lukion musiikkiluokilla.
Laulukokemusta Vaari on hankkinut Tapiolan kuorosta, Emo Ensemblestä sekä omista Vaarin seikkailut -bändistä ja Talouskvartetista. Sibelius-Akatemiasta valmistunut musiikkikasvatuksen maisteri kolkuttelee nyt soolouran ovea.
– Pohdin osallistumista jonkin aikaa ja konsultoin alalla pidempään olleita muusikoita ja kavereita. Heidän viestinsä oli, että ehdottomasti kannattaa yrittää, Vaari kertoo.
Ääni ratkaisee -jaksossa, joka nähtiin Nelosella 4. helmikuuta, Vaari esitti Haloo Helsingin! hitin Beibi.
Anna Puu kääntyi tuolissaan muutaman tahdin jälkeen ja tähtivalmentajat Maija Vilkkumaa ja Elastinen heti perään. Apulanta-kaksikko Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki ei kääntynyt.
– Ensimmäinen ajatukseni biisin valinnasta oli se, että haluan laulaa jotain räväkkää, mutta en ihan uusinta uutta. Päädyin moderniin klassikkoon, jonka esittää vahva naislaulaja. Kun sen esittää mies, tulkinnasta tulee erilainen.
Vaikka Veli-Pekka Vaarilla on paljon esiintymiskokemusta, hän esiintyi Porvoon taidetehtaalla nauhoitetuissa karsinnoissa ensimmäistä kertaa tv-kameroiden edessä.
Muusikkous tarkoittaa Veli-Pekka Vaarille jatkuvaa itsensä kehittämistä.
Tuotantotiimi valmensi laulajaa siihen, että hänellä on vain 90 sekuntia aikaa tehdä vaikutus.
– Pistin kyllä kaikki peliin ja vedon jälkeen oli hyvä fiilis, Vaari muistelee.
Lavan takana oli jännittämässä kumppani Ruut Eleonoora Karhula.
– Ruut on myös ammattilaulaja. Hän kuunteli valmistautumistani ja antoi vinkkejä.

Veli-Pekka Vaarin kilpailu jatkuu Maija Vilkkumaan tiimissä.
– Valitsin Maijan, koska arvostan hänen artistinuraansa ja koska hänellä on yhtyemuusikon tausta. Hän on myös artisti, joka tekee samantyyppistä musiikkia kuin minä ja hän on muutenkin upea henkilö.
– Olen koko ikäni edennyt kohti ammattimuusikkoutta, koska se tuntuu minulle sopivalta elämäntavalta. Nyt kun olen uran alkuvaiheessa, Voice of Finland tuntuu hyvältä tilaisuudelta, hän sanoo.
Seuraava vaihe The Voice of Finlandissa on The Cut, jollaista Suomen kilpailussa ei ole ennen kuultu. The Cut -vaiheessa jokaisesta tiimistä putoaa kolme laulajaa, kun taas toiset pääsevät ohituskaistaa pitkin suoraan Kaksintaistelu-vaiheeseen.
Muusikkona Vaari määrittelee itsensä ”kasarityypiksi”. Häntä kiehtovat sekä 1980-luvun isot eeppiset soundit että kirkkaasti soiva bändimusiikki.
Muusikkous tarkoittaa hänelle jatkuvaa itsensä kehittämistä.
Työ kolmena iltana viikossa Espoon musiikkiopistosta musiikin hahmotuksen opettajana antaa taloudellisen selkänojan. Muina aikoina hän voi keskittyä säveltämiseen, sovittamiseen ja keikkailuun.
– Haaveilen siitä, että pystyisin elättämään itseni musiikilla. Esiintyminen on minulle luontava tapa ilmaista itseäni.
Tulevat viikot näyttävät, miten Veli-Pekka Vaarin tie TVOF:ssa jatkuu. Jo tähän mennessä kilpailu on tuonut hänelle positiivista huomiota, ja hän uskoo sen avaavan keikkamarkkinoilla uusia ovia.
Omaa musiikkiaan Vaari kirjoittaa suomeksi, mutta kilpailussa hän on valmis esittämään sekä suomen että englanninkielisiä kappaleita.
Suoriin lähetyksiin pääsee 16 kilpailijaa. Lopuksi finaalissa laulaa neljä kilpailijaa, yksi jokaisen tähtivalmentajan tiimistä.