EU:n direktiivi kieltää elohopeaa sisältävien loisteputkilamppujen valmistamisen ja maahantuonnin. Pienoisloistelamppujen osalta kielto tulee voimaan jo ensi viikolla.
Perinteisten loisteputkilamppujen aika on päättymässä, sillä niitä ei kohta enää saa valmistaa eikä maahantuoda.
Pienoisloistelamput kielletään jo 24. helmikuuta, isommat elokuussa.
Tukesin sähköturvallisuuden johtava asiantuntija Seppo Niemi sanoo, että mitään suurta muutosta ei ole luvassa. Kaupat voivat pitää lamput hyllyissään niin kauan kuin niitä riittää, eikä vielä toimivia lamppuja tarvitse kotivalaisimistakaan vaihtaa.
– Nämä nykyiset voi käyttää huoletta loppuun. Jossain vaiheessa tilalle tulee vaan ledilamppu: kun loisteputki tulee tiensä päähän, niin sitten pitää vaan hankkia vastaava lediputki.
Kuluttajille hän antaa seuraavia käytännön vinkkejä.
– Suurimmassa osassa peilikaapeista on T8 -mallinen loisteputki, ja näille löytyy kyllä korvaavia lediputkia. Sytytin täytyy myös vaihtaa yleensä putken mukana tulevaan oikosulkupalaan. Elektronisella liitäntälaitteella olevien valaisimien kanssa on sitten enemmän jumppaa, hän sanoo.
Kukaan ei tule kotoa pois pakolla niitä viemään.
Seppo Niemi, Tukes
T5-mallisten korvaavien ledien tarjonta on vielä ohuempi.
– Luultavasti siihen on tulossa led-vaihtoehtoja markkinoille aika piankin, Niemi sanoo.
Molemmat mallit kuuluvat vasta elokuussa kiellettäviin loisteputkiin.
Kuluttajan näkökulmasta ledi tarkoittaa ensisijaisesti selvää säästöä.
Valaistusalan yrityksestä Airamista arvioidaan, että vaihto voi tuoda sähkölaskuun arviolta 60–70 prosentin säästön.
Ledeihin siirtyminen säästää myös huolto- ja asennuskustannuksia, sillä ne ovat pitkäikäisempiä.
Loistelampuista luopuminen johtuu Euroopan unionin niin sanotusta Rohs-direktiivistä, joka säätelee haitallisten aineiden käyttöä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa.
Direktiivi on mahdollistanut elohopean käytön lampuissa, mutta nyt tämä poikkeussääntö siirtyy historiaan.
– Muutosta on valmisteltu jo pari vuotta. Se ei juurikaan vaikuta olemassaolevaan valaisinkantaan, Seppo Niemi kertoo.
Määrällisesti muutos on suuri. Vanhanmallisia loistelamppuja löytyy Suomesta paljon, Niemen arvion mukaan helposti yli miljoona. Valaistukseen erikoistuneen yhtiön Airamin arvio on vielä isompi: yhtiön mukaan markkinoilta löytyy vielä noin kahdeksan miljoonaa loistelamppua.
Kuluttajien ei tarvitse pelätä sanktioita tai viranomaisten kotikäyntejä, jos elohopealamppu löytyy yhä katosta.
– Kyllä niitä saa käyttää niin kauan kuin vain on lamppuja saatavilla. Loisteputkethan kestävät vuosikausia joten ei niistä kannata luopua ennen aikojaan. Kukaan ei tule kotoa pois pakolla niitä viemään, Niemi nauraa.
8 000 000
Arvio markkinoilla olevien loistelamppujen määrästä Suomessa.