Espoon kirkkojen kellot soivat Ukrainalle perjantaina 24. helmikuuta, jolloin tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Tapiolan ja Olarin kirkoissa kellojen soitto kello 12 aloittaa myös rukoushetket, joissa rukoillaan Ukrainan ja rauhan puolesta. Molemmissa kirkoissa voi käydä sytyttämässä kynttilän rukouksen merkiksi.
Tapiolan kirkon rukoushetkeä voi seurata myös verkon välityksellä.
Espoon seurakunnat yhtyvät maanlaajuiseen kellojen soittoon, johon kirkon piispat ovat seurakuntia kutsuneet.
Myös ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on kehottanut ortodoksisia seurakuntia mukaan tuen osoitukseen.
Piispojen viesti sodan vuosipäivänä on, että ukrainalaiset tarvitsevat kaiken saatavilla olevan avun ja tuen.
– Sodan vaikutukset ulottuvat laajalle ja synnyttävät huolta myös täällä Suomessa. Tarvitsemme yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä huolenpitoa, piispat viestittävät.
Olarissa kirkolla tankoon nostetaan vuosipäivänä Ukrainan lippu. Kirkolla on tarjolla myös keskusteluapua hartauden jälkeen kello kahteen saakka. Paikalle kutsutaan niin ukrainalaisia kuin suomalaisia.
Olarin kirkossa järjestetään maaliskuussa kaksi konserttia ukrainalaisten hyväksi. Candomino-kuoro konsertoi sunnuntaina 12. maaliskuuta. Viikkoa myöhemmin, sunnuntaina 19. maaliskuuta, kuullaan klassista ja ikivihreitä panhuilisti Stefan Stanciun ja Seele-kvartetin esittämänä.
Myös Tapiolan kirkossa 2. huhtikuuta soivan Luukas-passion ohjelmatuottoja ohjataan Ukrainaan.
Kaikissa Suomen seurakunnissa rukoillaan Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta vuosipäivää seuraavana sunnuntaina ja edelleen tulevissa jumalanpalveluksissa.
Espoon seurakuntien tukitapahtumat ja toimet on koottu Tukena Ukrainan kriisissä -sivulle.