Pitkän avioliiton salaisuus on ystävyys, eikä yhteisestä golf-harrastuksestakaan haittaa ole, selvisi Espoon rantaraitilla.
Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta Espoon rantaraitilla. Alkaa olla kevättä rinnassa.
Nyt ei kuitenkaan olla nauttimassa auringosta vaan etsimässä vastausta tärkeään kysymykseen: mikä pitää parisuhteen koossa pitkään?
Vastauksen luulisi löytyvän täältä, sillä rantaraitilla tallustaa onnellisen näköisiä pariskuntia.
Eikä kestäkään kauan, kun rantakoivujen välistä pujottelee hyväntuulinen aviopari Pirkko Autio ja Jorma Leskelä.
He eivät ole pitäneet lukua siitä, kuinka monta vuotta ovat olleet avioliitossa, mutta asia selvisi runsas vuosi sitten syksyllä.
– Olimme pidemmän aikaa Dubaissa. Jotta pystyimme asumaan samassa asunnossa, piti olla avioliittotodistus, Jorma kertoo.
– Siitä selvisi, kuinka monta vuotta ollaan oltu naimisissa, Pirkko jatkaa.
Vastaus on: 42 vuotta.
Mikä on pitänyt teidät yhdessä kaikki ne vuodet?
– Yhteiset harrastukset ovat ainakin tärkeitä. Meille golf on sellainen. Molemmat ovat innokkaita golfareita. Meillä menee toukokuun alusta syyskuun loppuun..., Jorma aloittaa.
– ...golfia pelatessa, Pirkko lopettaa miehensä lauseen.
Toinen selitys pitkälle parisuhteelle on ystävyys.
– Nyt, kun on tämä ystävänpäivä, niin sitä täytyy olla vähän niin kuin ystäväkin, Pirkko tuumii.
Mankkaalla asuvalla pariskunnalla on yhteinen näkemys siitä, miksi avioerot ovat niin yleisiä.
– Odotukset voivat olla hirvittävät, puolisot sanovat yhteen ääneen.
– Pitäisi hyväksyä toinen sellaisena kuin se on, Pirkko toteaa.
Pitkän parisuhteen salaisuus voi valjeta vasta, kun toista ei enää ole.
Marja-Liisa kävelee rantaraittia yksin. Hänen miehensä nukkui pois kolme vuotta sitten 60 yhteisen vuoden jälkeen.
– Minulle valkeni vasta jälkeenpäin, mikä se salaisuus on. Se on syvä ystävyys, Marja-Liisa kertoo.
– Rakastuminen on yksi huraus. Se on tieteellisesti tutkittu, että se hormonimyrsky menee muutamassa viikossa ohi. Pitkän avioliiton pitää kasassa syvä ystävyys, joka kehittyy vähitellen ja on työn takana.
Marja-Liisan tapauksessa tuon syvän ystävyyden kehitys alkoi osakuntatansseista vuonna 1960.
– Me vain elettiin arkea. Molemmilla oli töissä kiire. Semmoista se oli 40 vuotta. Mutta kaiken takana oli kuitenkin koko ajan se hyvä parisuhde. Se oli jotenkin itsestään selvä asia, Marja-Liisa kuvailee.
Hän epäilee, että moni nuoremman polven edustaja ”on mennyt sekaisin seksin ja kaiken pinnallisen hössötyksen keskellä”.
– Halu sitoutua on vähentynyt. Ehkä pelätään sitä, että menettää jotakin, jos sitoutuu. Ne eivät älyä sitä, että sitoutuminen päinvastoin antaa jotain, mitä muuten ei saa.
Pitkäaikaisen kumppanin menetys on Marja-Liisan mukaan ollut hirveän rankkaa.
– Olin vähän niin kuin puulla päähän lyöty, että oliko se niin hirveän tärkeä. Yhtäkkiä huomaa, että onkin tyhjä paikka. Niin tyhjä, ettei sitä kukaan täytä.
Samaan aikaan Marja-Liisa kertoo tuntevansa itsensä onnekkaaksi.
– Tämä menetys tulee iän myötä väistämättä eteen jommallakummalla, mutta onnekkaaksihan sitä tuntee itsensä, että on saanut olla toisen kanssa noin pitkään.