Tiskin väheneminen säästää satoja litroja vettä päivässä ja huomattavasti energiaa, kertoo Dylan-ketjun operatiivinen johtaja.
Tarjotinten katoaminen lounasravintolan buffetin alkupäästä hämmästytti hiljattain monia ruokailijoita Dylan-ketjun ravintolassa Tikkurilassa. Mihinkäs nyt lautanen, aterimet ja juomalasi laitetaan annosta kerätessä?
Tarjottimia on kyllä tarjolla, mutta ne ovat pitkän buffapöydän loppupäässä eivätkä enää sen alkupäässä, ”automaattisesti” otettavissa. Tarkoitus on, että ihmiset miettisivät, tarvitsevatko he todella tarjotinta. Pohdintaan patistetaan ekologisista syistä.
– Tarjottimien pesu vielä valtavasti vettä ja energiaa päivässä, aloittaa Minna Lappeteläinen, joka on useita Dylan-ravintoloita pääkaupunkiseudulla pyörittävän Soupster Familyn operatiivinen johtaja.
– Kuukausitasolla energiansäästö on ihan merkittävä ja ympäristötekona tarjottimen pois jättäminen on huomattavan iso ekoteko, hän jatkaa.
Lappeteläinen kertoo esimerkkinä, että jos ravintolassa käy noin 300 asiakasta, tarjottimia pestään jopa 50 koneellista.
Tarjottimen pois jättäminen on iso ekoteko.
– Tiskikoneesta riippuen vettä kuluu 3–6 litraa per koneellinen. Eli yhteensä päivän aikana käytetään vettä 150–300 litraa ja aikaa kuluu tunnista puoleentoista tuntiin pelkästään tarjottimien pesuun.

Tarjottimista luopumalla säästetään veden lisäksi myös energiaa, jota kuluu veden lämmitykseen ja koneen käyttöön.
– Ekologisuuteen tällä on ehdottomasti suurempi vaikutus.
Ja on siitä muutakin hyötyä. Se pienentää hieman hävikkiä, kun tarjottimelle ei kerätä ruokaa, jota ei ehkä jaksetaankaan syödä.
– Ja kiireiseen lounasaikaan se helpottaa logistiikkaa ja sujuvoittaa palvelua. Tiskarin työ helpottuu ja hieman nopeuttaakin sitä toki. Tarjottimien pois jättäminen ei kuitenkaan tuo merkittäviä säästöjä esimerkiksi henkilökunnan työtunneissa.
Palaute tarjottimien ”piilottamisesta” on ollut sekä harmistunutta että kiittävää.
– Ekologisuudesta on tullut hyvää palautetta, mutta jotkut ovat harmissaan siitä, että mihin sen kännykän laittaa ruokaa ottaessa, kun ei ole taskuja tai käsilaukkua mukana.
Dylanissa ruokaileva Sini Korhonen ei välttämättä kaipaa tarjotinta. Hän oli aiemmin huomannut mediasta, että joistain kouluistakin, muun muassa Nurmijärvellä, on poistettu tarjottimia käytöstä.
Lounaalle saapunut Janne Juslin kertoo ensin hämmästyneensä tarjottimien siirtoa pois linjaston alkupäästä.
– Mutta ei noin pieni asia mun maailmaa kaada, hän naurahtaa.