Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mika, 59, ajoi Lintsin Taigalla 350 kertaa yhdessä kesässä – nyt hän teki suosikkilaitteesta leffan omia rahojaan säästämättä: "Kävin Linnanmäellä joka päivä"

Joku tykkää bändeistä, joku jalkapallojoukkueesta, mutta Mika Koivusalo fanittaa Linnanmäkeä.

Espoolainen Mika Koivusalo, 59, on Linnanmäen superfani. Hän on tähän mennessä tehnyt Linnanmäestä useita lyhytelokuvia omalla kustannuksellaan.

Juuri valmistunut Taiga The Action Movie tarjoaa tunnelmapaloja Linnanmäeltä.

– Ilman koronaa Taiga-elokuvaa ei olisi syntynyt, Koivusalo sanoo.

– Korona tyhjensi kalenterini äänityskeikoista ja muista töistä, joten minulla oli aikaa käydä Linnanmäellä päivittäin.

Vekkulan paikalle rakennettu, vuonna 2019 valmistunut Taiga on Koivusalon mielestä todella hienosti suunniteltu, koska yli kilometrin mittainen rata mahtuu pieneen tilaan.

Taigan kyyti tuntui Koivusalon mukaan ensimmäisellä kerralla ihan kauhealta. Hän päätti kokeilla, tottuuko Taigaan. Kun Koivusalo oli ajanut laitteella 14 kertaa peräkkäin, hän totesi, että tottuu. Mitä enemmän hän ajoi Taigalla, sitä enemmän laite alkoi kiehtoa häntä.

– Ajoin kesällä 2020 Taigalla ehkä 350 kertaa. Koska Linnanmäellä oli koronan vuoksi tosi vähän väkeä, pääsin aina uudelleen jonottamatta laitteeseen, kun yleensä omaa vuoroaan joutuu odottamaan 15–40 minuuttia.

Taigan kyydissä ei voi kuvata, koska taskuissa tai käsissä ei saa olla mitään, mikä voi pudota alhaalla olevien päälle. Kuvamateriaalia oli hankittava muilla tavoin, ja Koivusalo aloitti kuvaamalla lähialuetta ja lähtöaluetta.

Taiga-elokuvan teossa maisemajuna tuli tutuksi. Silläkin Koivusalo ajoi 40–50 kertaa. Hyvällä tuurilla maisemajunasta sai kuvattua sen, kun Taigan vaunu on liikkeellä. Myös maailmanpyörä toimi kuvausjalustana.

– Kuvasin lähes koko leffan elo–syyskuussa 2020. Kävin Linnanmäellä joka päivä.

Elokuva ei kuitenkaan valmistunut syksyn aikana, joten kesällä 2021 Koivusalo kuvasi lisää materiaalia ja teki trailereita. Hän ajoi Taigalla ”vain” 90 kertaa.

Kesällä 2022 tapahtui yksittäisiä asioita, ja Koivusalo sai uusia ideoita, joiden takia elokuvasta tuli sellainen kuin se nyt on.

– Houkuttelin Taigaan tuttuja, joita voin kuvata. Palkkiona maksoin ruoat, kahvit, pelejä, rannekkeen tai Taiga-paidan. Kuvasin myös Linnanmäen nuoria laitetyöntekijöitä, ja sain heiltä luvan klippien käyttöön.

– Videoklippejä oli noin 2 000, Koivusalo paljastaa.

Elokuvaa varten Koivusalo osti Linnanmäeltä 30 klippiä, joissa hän on itse vaunussa. Kaikki Taigan matkustajat kuvataan ja kävijät saavat ostaa muistoksi videon itsestään.

– Tämä on kallein elokuvani. Ostin leffaa varten myös dronen, koska se on ainut tapa kuvata koko Taiga alueen ulkopuolelta.

– Sekin maksaa, että ajat ja pysäköit Linnanmäelle. Syömässäkin piti käydä. Käytin aika paljon rahaa myös siihen, että kävin huvikseni ampumassa laserpyssyllä.

Mika Koivusalo rakastui Linnanmäkeen, kun omat lapset pyörivät laitteissa ja hän istui penkillä karusellin luona odottamassa.

Äänialan ammattilaisena työskentelevä mies kiinnostui vanhan karusellin urkumusiikista. Jo vuonna 1996 hän äänitti Linnanmäen äänimaisemaa.

Karusellin urku jäi pois käytöstä, koska sen toimintakunnossa pitäminen oli työlästä ja käyttö oli kesätyöntekijöille haasteellista.

– Äänitin urkumusiikin itselleni omaksi huviksi tammikuussa 2003, kun urku oli huollossa Martti Porthanin urkurakentamolla Tervakoskella. Ilman tuota "äänityskeikkaa" minulla ei varmaan olisi mitään suhdetta Lintsiin.

– Linnanmäki-faniuteni alkoi toden teolla, kun vuonna 2014 pääsin asentamaan musiikin karuselliin ennen puiston avautumista. Karuselli oli pressun alla ja minä olin siellä sisällä puisten eläinten kanssa.

Vanhalle äänimaisemalle löytyi käyttöä, kun hän teki dokumentin 120-vuotiaasta karusellista.

Yllättävää kyllä, Koivusalon ensimmäiset muistot huvipuistosta ovat hiukan hämäriä.

– Muutimme vuonna 1968 Haagasta Iivisniemeen. Lintsi-käynnit olivat jänniä, koska Helsinki oli iso kaupunki ja siellä oli jengejäkin. Siltä ajalta muistan kamalan Kieputtimen. Siinä oli peltikoppi molemmissa päissä.

1970-luvulla tuli se vaihe, jolloin Koivusalo kavereineen suuntasi Linnanmäellä suoraan pelisaliin.

– Vaihdoin aina monta kymmentä markkaa kolikoihin. Yleensä kaikki meni. Flipperiäkin tuli pelattua paljon.

1990-luvulla Mika Koivusalon perhe alkoi käydä Linnanmäellä yhdessä ystäväperheen kanssa aina juhannuksena – satoi tai paistoi.

– Helsinki tyhjeni juhannukseksi eikä Linnanmäellä ollut ketään. Silloin laitteisiin ei tarvinnut jonottaa.