Länsi-Uudenmaan poliisi hälytettiin perjantaina tehtävälle espoolaiseen kouluun.
Poliisi kertoo tiedotteessa saaneensa tiedon, jonka mukaan koulun oven edessä oli nähty kolme poikaa aseen kanssa.
Ase paljastui lopulta leikkiaseeksi. Tilanne ehti kuitenkin säikäyttää koulussa.
Poliisi kertoo, että tapahtumahetkellä koulun oppitunti oli kesken ja sekä oppilaat ja opettajat olivat koulun sisällä.
Kun havainto pojista havaittiin, koulun ovet lukittiin. Poliisin päästyä paikalle ilmeni, että kyseessä oli ollut ilmeisesti koulutehtävään liittyvän videon kuvaaminen.
– Poliisi meni kohteeseen ja tapasi kolmikon. Alaikäiset pojat olivat kuvaavassa videoita ja heillä oli leikkiase mukanaan. Kuvaaminen liittyi ilmeisesti koulutehtävään, eivätkä pojat olleet uhanneet ketään leikkiaseella, poliisi kertoo tiedotteessa.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä.
Poliisi muistuttaa, että aina kun poliisille ilmoitetaan mahdollisesta asehavainnosta, se joutuu varautumaan siihen, että ase on aito.
– Esimerkiksi elokuvan kuvauksista, joissa käytetään aseita muistuttavia välineitä, on hyvä ilmoittaa poliisille ajoissa etukäteen. Ilmoituksen Länsi-Uudenmaan alueella voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen viestinta.lansi-uusimaa@poliisi.fi, poliisi kertoo.