Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Taas puolueloikka valtuustossa – nyt menettäjänä SDP

Vihreiden valtuustoryhmä kasvoi Kirkkonummella. Sirpaleisessa valtuustossa ryhmiä on 11, joista peräti viisi on yhden valtuustopaikan ryhmiä.

Demarien toisen kauden valtuutettuna Kirkkonummella toiminut Johanna Fleming on siirtynyt vihreiden valtuustoryhmään, todettiin Kirkkonummen kunnanvaltuuston kokouksessa maanantaina.

Vihreät on nyt valtuustossa selkeästi kolmanneksi suurin ryhmä 9 jäsenellä. Sosiaalidemokraattien ryhmä pieneni neljään valtuutettuun.

Fleming on 51-vuotias erityisopettaja. Hän sai viime kuntavaaleissa demareista kolmanneksi eniten ääniä, 148.

− Minulle on aina ollut politiikassa tärkeää päätöksenteon inhimillisyys sekä läpinäkyvyys ja avoimuus. Koen, että vihreissä voin edistää näitä tärkeäksi kokemiani arvoja paremmin, toteaa Fleming tiedotteessa.

Fleming toimii valtuuston lisäksi suomenkielisen kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä ja varajäsenenä ruotsinkielisessä kasvatus- ja koulutuslautakunnassa.

Kirkkonummen valtuustossa on tällä kaudella tapahtunut jo neljä kertaa valtuustoryhmästä eroamisia. Perusuomalaiset on menettänyt kaksi jäsentä ja Pro Kirkkonummi -ryhmä yhden.

Valtuuston kokoonpano on hyvin sirpaleinen. Valtuustoryhmiä on kokonaista 11, joista viisi on yhden valtuustopaikan ryhmiä.

Viime kuntavaaleissa valtuustoon valittiin jäseniä 7 puolueesta sekä Pro Kirkkonummi -ryhmästä.

Kirkkonummen valtuuston suurimmat puolueet ovat kokoomus ja RKP. Kummallakin on 12 valtuustopaikkaa. Niiden kokoonpano on pysynyt valtuustokauden ennallaan.

Puolueloikkaukset ovat Kirkkonummen politiikassa olleet aika tavallisia.

Viime valtuustokaudella vihreiden nykyinen valtuustoryhmän puheenjohtaja Markus Myllyniemi vaihtoi puoluetta SDP:stä, jonka valtuustoryhmän puheenjohtajan hän toimi.