
Naisilla on ollut oluen panemisessa tärkeä rooli kautta historian, mutta nykyisessä miesten hallitsemassa panimomaailmassa naiset tuppaavat jäämään varjoon.
Epäkohdan korjaamiseksi joukko olutalan naisammattilaisia kokoontui keskiviikkona espoolaiselle Masis Brewerylle tekemään oman oluen kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi.
Glass Ceiling -olut lanseerataan myöhemmin maalis–huhtikuussa.
– Oluen nimi Glass Ceiling ei varmaan esittelyjä kaipaa, sanoo Masis Breweryn perustaja Laura Kanninen tiedotteessa.
Kannisen lisäksi olutta oli keskiviikkona tekemässä muun muassa espoolaiset Fat Lizard Brewingin olutmestari Greta Mäkinen, Nokian Panimon panimomestari Riitta Sulkama, Olvin panimomestari Silja Hylkinen, olutmonitoimihenkilö Tove Ruuskanen, espoolaisen 8-Bit Brewingin Elina Wolford, sahdintekijänä tunnettu Marjokaisa Piironen sekä helsinkiläisen Mamu Brewingin Berta Schneider.
Järjestäjinä mukana olivat myös oluttoimittajat Anikó Lehtinen ja Maria Markus.
Naisten kokoontuminen oli osa kansainvälistä Pink Boots Collaboration Brew Daytä.
Panopäivänä syntyvää olutta kuvaillaan raikkaaksi, helposti juotavaksi ja sameaksi Hazy Pale Aleksi, jossa on Pink Boots Societyn humalasekoitusta. Olut tulee myyntiin K-kauppoihin ympäri maan sekä valikoituihin olutravintoloihin keväällä.
– Meistä on tärkeää nostaa naisten asemaa panimo- ja olutmaailmassa, Markus ja Lehtinen sanovat tiedotteessa.
– Naisilla on ollut aina tärkeä rooli oluenpanemisessa, varsinkin kotona, ja vaikka panimomaailma on ollut vuosikymmeniä melko miehinen, näillä yhteistyöoluilla saamme tuotua esiin naisia olutmaailmassa, näytettyä esimerkkiä nuoremmille sukupolville sekä luotua verkostoa naisten välille.

Olutliiton 2021 tekemän kyselyn mukaan naiset kokevat panimo- ja olutmaailmassa edelleen väheksyntää ja ulkopuolisuuden tunnetta. Se voi käytännössä tarkoittaa, että yleneminen sekä nosteisen uran tekeminen olutalalla on naisille vaikeaa.
Yksi tärkeä syy naistenpäivän yhteisen oluenteon takana onkin tuoda naisia yhteen, luoda verkostoja ja yhteistyömahdollisuuksia.
Pink Boots Society on järjestö olutmaailmassa työskenteleville naisille. Suomessa Pink Boots Collaboration Brew Day -oluita on tehty tätä ennen RPS Brewingilla, Tornion Panimolla, Fat Lizard Brewingilla ja Maku Brewingilla.
Masis Brewery toimii Keran halleilla.