Espoon koululaisten väkivallantekoja joudutaan puimaan myös oikeudessa.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi torstaina kolme alaikäistä nuorena henkilönä tehdyistä rikoksista.
Tapahtumat sijoittuvat espoolaiseen yläkouluun vuosien 2021 ja 2022 vaihteen tienoolle.
Yhden tuomitun mukaan erimielisyydet alkoivat siitä, kun hän oli paljastanut kahden muun tuomitun myyvän tupakkaa.
17-vuotias poika tuomittiin kahdesta nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä 50 päiväsakkoon.
Päiväsakoista kertyy maksettavaa pienin mahdollinen määrä eli 300 euroa.
Poika velvoitettiin korvaamaan uhrille kivusta ja särystä 100 euroa.
Ensimmäinen pahoinpitelytuomio tuli siitä, että poika löi koulutoveriaan nyrkillä koulun käytävällä. Uhrille aiheutui kipua ja päänsärkyä, ja hän sai otsaansa ruhjeen ja kuhmun.
Toinen pahoinpitelytuomio tuli siitä, että poika löi toista koulutoveriaan samalla, kun kolmas koululainen kuvasi teon. Uhrille aiheutui kipua.
Oikeus hylkäsi kolme muuta syytettä.
Toinen 17-vuotias poika sai nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta 40 päiväsakkoa.
Päiväsakoista kertyy maksettavaa pienin mahdollinen määrä eli 240 euroa.
Poika velvoitettiin korvaamaan uhrille kärsimyksestä 200 euroa.
Pahoinpitelytuomio tuli siitä, että poika kuvasi edellä mainitun pahoinpitelyn ja käskytti uhria yhdessä toisen tekijän kanssa.
Laiton uhkaus taas liittyy tapaukseen, jossa poika lähetti uhrille Snapchat-sovelluksen kautta viestejä, joissa hän uhkasi uhria väkivallalla.
Kolme muuta syytettä hylättiin.
16-vuotias poika, joka oli toinen edellä mainittujen rikosten uhreista, sai nuorena henkilönä tehdystä laittomasta uhkauksesta 20 päiväsakkoa.
Päiväsakoista kertyy maksettavaa pienin mahdollinen määrä eli 120 euroa.
Poika velvoitettiin korvaamaan uhrille laittoman uhkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 400 euroa.
Tuomio tuli siitä, että poika lähetti uhrille aggressiivisia ja uhkaavia viestejä, joissa hän varoitteli tätä suorasti ja epäsuorasti väkivallan uhasta.
Syyttäjän mukaan poika yritti estää uhria kertomasta poliisille yläkoulussa tapahtuneesta törkeästä vahingonteosta, josta poikaa epäiltiin.
Syyttäjä vaati pojalle rangaistusta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta nuorena henkilönä, mutta oikeuden mukaan näyttö ei riittänyt tähän.
Poikaa syytettiin myös nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä, mutta tämä syyte hylättiin.
Tuomiot eivät ole vielä lainvoimaisia, sillä niihin voi hakea muutosta.
Kouluissa esiintyvä väkivalta on puhuttanut Espoossa aiemminkin.
Länsiväylä kertoi vastikään torstaina, että espoolaisella alakoululla tarvittiin poliisipartiota rauhoittelemaan oppilaiden välistä väkivaltatilannetta (LV 9.3.2023).
Kuukausi sitten Länsiväylässä kerrottiin poliisin epäilyistä, joiden mukaan oppilaat ovat käyneet huumekauppaa espoolaisessa yläkoulussa koulupäivän aikana (LV 8.2.2023).
Vuosi sitten Länsiväylä julkaisi kahden espoolaisen isän haastattelun, jossa isät kertoivat espoolaisissa kouluissa esiintyvästä väkivallasta (LV 9.2.2022).