Viron tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 keskimääräiset kuukausiansiot olivat virolaisissa yrityksissä, laitoksissa ja yhteisöissä 1 685 euroa, mikä on 8,9 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021.
Samaan aikaan keskimääräinen reaalipalkka eli palkan ostokyky laski 8,8 prosenttia 1 358 euroon. Suomessa palkansaajien reaalipalkka laski Tilastokeskuksen mukaan samaan aikaan 4,4 prosenttia.
Viron tilastokeskuksen analyytikon Argo Tarkiaisen mukaan vaikeassa taloustilanteessa kannattaa seurata paitsi keskipalkkojen myös reaalipalkkojen kehitystä.
– Reaalipalkat kuvastavat ostovoimaa eli sitä, kuinka paljon tavaroita ja palveluita ansaitulla palkalla voidaan ostaa. Voimme siis nähdä, että vaikka keskipalkat nousevat tasaisesti, ihmisten ostovoima on Virossa edelleen pienempi kuin ennen koronakriisiä, Tarkiainen selittää.
Vuonna 2022 korkeimmat keskimääräiset kuukausipalkat maksettiin Virossa taas samoilla toimialoilla eli tiedotus- ja viestintäalalla (3 035 e), rahoitus- ja vakuutusalalla (2 708 e) sekä energia-alalla (2 392 e). Alhaisimmat kuukausipalkat olivat puolestaan kiinteistöalalla (1 214 e) sekä majoitus- ja ravitsemusalalla (1 058 e).
Keskimääräiset kuukausipalkat nousivat eniten majoitus- ja ravitsemusalalla (15,6 %) sekä teollisuudessa (13,2 %). Keskipalkkojen kasvu oli hitainta terveydenhuolto- ja sosiaalialalla (4,4 %) ja palvelualaoilla (1,2 %).
Alueellisessa vertailussa keskimääräiset kuukausipalkat olivat edelleen korkeimmat Harjumaan maakunnan alueella, missä Tallinnakin sijaitsee (1 834 e) ja Tarton maakunnan alueella (1 690 e). Alhaisimmat keskipalkat olivat puolestaan Valgan maakunnassa (1 185 e) ja Hiidenmaalla (1 114 e).