Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hanna Similä on Suomen ensimmäinen lentoasemapappi – Hän aloitti työnsä Helsinki-Vantaalla

Maailmalla heitä on yli sadalla lentoasemalla, mutta Suomessa on vasta yksi lentoasemapappi. Hän on teologian maisteri ja työnohjaaja Hanna Similä, 42, Vantaan seurakunnista. Similä aloitti Suomen ensimmäisenä lentoasemapappina Helsinki-Vantaalla maanantaina. Papista on tehty yhteistyösopimus lentoasemayhtiö Finavian kanssa.

Lentoasemapappi palvelee niin matkustajia kuin lentokentän työntekijöitä vakaumuksesta riippumatta. Ihan tavallisten kohtaamisten lisäksi pappi voi tarvittaessa osallistua poikkeustilanteisiin muiden kriisityöntekijöiden kanssa.

– Olen täällä pääasiassa ruuhka-aikoina, Similä sanoo.

Similä kertoo olevansa osa kansainvälistä verkostoa, jossa on mukana myös muiden kuin luterilaisen uskon edustajia.

–  Oman katsomuksen mukainen keskusteluapu pyritään löytämään kotimaisesta monikatsomuksellisesta verkostostamme, joka on tämän työn taustatukena.

– Toiminnassani kunnioitan aina jokaisen omaa vakaumusta, hän jatkaa.

Similä sanoo, että häntä voi lentoasemalla vetää hihasta tai hänelle voi soittaa. Lentoasemapapin saattaa löytää myös non-Schengen-alueen hiljaisesta huoneesta, joka otettiin käyttöön tammikuussa. Siellä voi levähtää, rauhoittua, meditoida ja rukoilla.

Hiljainen huone on syntynyt Finavian ja Vantaan seurakuntien yhteistyöstä.