Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hiihtäjälegenda Marjo Matikainen-Kallström: Urheilukaupunki Espoossa on yksi puute – "Määrä ei ihan vastaa kysyntää"

Marjo Matikainen-Kallströmiä ei nähdä seniorikisoissa "lappu rinnassa". Silti alkuvuosi on ollut pokaalien sävyttämä.

Kolmannen polven leppävaaralainen hiihtäjälegenda Marjo Matikainen-Kallström on tänä vuonna palkittu kahdella merkittävällä pokaalilla.

Matikainen-Kallström valittiin ensin tammikuussa Urheilijatoimittajaliiton Gaalassa Suomen urheilun Hall of Fameen.

Helmikuussa kotikaupunki Espoo päätti nimetä maailmanmestarin ja olympiavoittajan Espoon ensimmäiseksi Hall of Fameen kutsuttavaksi urheilijaksi – yhdessä jääkiekkoilija Jere Lehtisen kanssa.

– Olihan se yllätys. Sitä korostaa vielä se, että valittiin ensimmäiseksi, Matikainen-Kallström sanoo tutussa ympäristössä Leppävaaran uimahallin kahviossa

– Täällä on lapsena ja nuorena hiihdetty. Tuossa vähän matkan päässä pururadalla on Marjo-mäeksikin nimetty nousu, hän kuvailee.

Matikainen-Kallström on urheilu-uran jälkeen ollut tuttu näky erilaisissa urheilutapahtumissa Espoossa.

Kolmen lapsen äiti on tyytyväinen kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin liikkua ja harrastaa.

– Täällä löytyy paljon mahdollisuuksia tehdä ja harrastaa, vaikka alue on pinta-alaltaan iso. Mielestäni Espoo on hyvin kyennyt vastaamaan kaupunkilaisten tarpeisiin harrastaa liikuntaa, Espoon kaupunginvaltuustossakin pitkään istunut Matikainen-Kallström sanoo.

Harrastan kilpailua itseäni vastaan.

Urheilugaalasta kunniaa Espooseen ja Kirkkonummelle – Elopuro, Matikainen-Kallström ja Mäki kirjoituttivat nimensä Hall of Fameen

Uinti on aina ollut lähellä yhdentoista arvokisamitalin voittajan sydäntä.

– Uimahallien määrä ei Espoossa ihan vastaa kysyntää. Lajia voi kuitenkin harrastaa vauvasta vaariin. Erityisesti ikäihmisille se on turvallinen ja hyvä liikuntamuoto. Uimaratoja kaupungissa pitäisi olla enemmän, jotta kaikki pääsisivät veteen elämän eri vaiheissa.

Meneillään oleva vaalikevät ei saa entistä europarlamentaarikkoa ja kansanedustajaa innostumaan enää aktiivipoliitikoksi.

Tulevilla päättäjillä on haasteellisia aikoja edessään. Yksi puheenaihe vaalien alla on lasten liikkuminen ja harrastamisen kalleus.

– Kunpa tietäisi, miten voisi ratkaista liikkumisen saavutettavuuden edullisesti kaikille. Ennen kyettiin tekemään enemmän talkoovoimin. Tänään työelämä on sen verran kiireistä ja aikaa vievää, että vanhemmilla eivät vain voimat riitä enää vapaa-ajalla seuratoimintaan.

Jere Lehtinen ja Matikainen-Kallström saivat historiallisen tunnustuksen – katso tästä kaikki Espoon Urheilugaalassa palkitut

Matikainen-Kallström tietää, että monissa seuroissa kärsitään ohjaajapulasta. Voisiko niin sanottua kolmatta sektoria hyödyntää kunnallisissa palveluissa enemmän?

– Kolmas sektori on Suomessa hyödyntämätön resurssi. Moni kunta sanoo haluavansa hyötykäyttää sitä palvelujensa toteuttamisessa, mutta se jää kuitenkin tekemättä, Matikainen-Kallström tietää.

Matikainen-Kallström ei enää itse liiku ”lappu rinnassa” kilpailemassa seniorikisoissa.

– Harrastan hyötyliikuntaa ja enemmän kilpailua itseäni vastaan, että saan kehon liikkeelle ulos. Nykyisessä roolissa olen enemmänkin liikunnan mahdollistaja kuin urheilija.

Palkittu urheilija on elämänsä aikana saanut kokea paljon niin urheilussa kuin työssäkin. Reppuun on matkan aikana kerääntynyt tietoa, taitoa ja kokemusta.

Hän on tällä hetkellä hallitusammattilainen ja sertifioitu "ammatticoach".

– Olen ollut elämäni aikana useissa johto- ja esihenkilötehtävissä, diplomi-insinööri ja MBA-tutkinnon suorittanut neljän olympiamitalin hiihtäjä kuvailee.

Miltä espoolaisen tulevaisuus näyttää?

– Haaveilen siitä, että kykenen liikkumaan ja pitämään itsestäni huolen. Kotona asuu vielä yksi lapsi, hänet pitää saada vielä elämässä eteenpäin, Matikainen-Kallström sanoo iloisen lämpöisesti.