1,8 miljoonaa suomalaista eli 41 prosenttia 16–79-vuotiaista kertoo vähentäneensä kuluttamistaan viime aikoina. Määrä on 200 000 henkeä enemmän kuin viime elokuussa, jolloin kuluttamista sanoi vähentäneensä 1,6 miljoonaa suomalaista.
Asia käy ilmi markkinointitoimisto Dagmarin tekemästä Muuttuva kuluttaja 23 -tutkimuksesta.
– Ruokakaupassa säästäminen ei ole ihme, sillä oman ostoskorin sisältöön pystyy vaikuttamaan helposti ja vaikutukset näkyvät lompakossa heti, kommentoi Dagmarin kuluttaja-asioista vastaava Kirsi Laakso.
Vaikka kuluttaminen onkin vähentänyt, niin sanottu bränditietoisuus on pitänyt pintansa. Brändillä voi Dagmarin mukaan taistella hintapainetta vastaan ja luoda kuluttajalle merkityksellisyyttä.
Tutkimuksessa vastaajat pääsivät myös nimeämään tuotemerkkejä, brändejä ja palvelutarjoajia, joille he ovat uskollisia. Brändeistä selvä ykkönen oli Valio (121 mainintaa). Perässä tulivat Pirkka (59), Fazer (51) ja Lidl (47).
Mukana listassa ovat myös Apple, S-ryhmä, Samsung, Elisa, Prisma ja Rainbow.
– Brändi on yksi parhaista selviytymiskeinoista halvan hinnan paineessa. Vahvalla brändillä voi taantumassakin pyytää korkeampaa hintaa. Vaikka kuluttajat haluavat olla järkeviä ja taloudellisia, heitä ohjaa edelleen tunne. Ostopäätöksiä ei tehdä pelkästään järjellä vaan myös mitä suurimmassa määrin tunteella, Laakso huomauttaa tiedotteessa.