Valtion omistama Senaatti-kiinteistöt myy terveyskeskusta Espoon Otaniemessä.
Yhtiö kertoo aloittaneensa tarjouskilpailun vuonna 1968 rakennetusta kohteesta, joka on valmistumisestaan lähtien ollut vuokrattuna Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiölle.
Otakaari 12:ssa sijaitseva rakennus peruskorjattu ja laajennettu vuonna 2002. Pinta-alaa on noin 1 200 bruttoneliötä ja kohteessa on yksi maanpäällinen kerros.
Yhtiön mukaan rakennuksen vuokrasopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Kohteen sijainti on Otaniemessä keskeinen.
Senaattikiinteistöt uskoo, että kohde kiinnostaa sijoittajia.
– Yhteiskuntakiinteistöjä kohtaan on ollut paljon kysyntää viime vuosina. Nyt myytävänä oleva terveyskeskus on oiva sijoitusmahdollisuus tähän tilatyyppiin, sanoo Senaatin myyntipäällikkö Ella Sperling tiedotteessa.
Valtio haluaa eroon rakennuksista, jotka eivät sovi sen kiinteistöstrategiaan. Strategian mukaisesti tarpeettomaksi jäävät kiinteistöt myydään ja niihin sidotut pääomat voidaan ohjata valtion muihin tarpeisiin.