Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi tilasto: Viron viinarallista kova kasvu – yksi ryhmä erottuu

Suurtuojien eli vähintään 100 litraa alkoholia tuovien osuus oli vain 6 prosenttia. He toivat kuitenkin 48 prosenttia kaikesta alkoholista.

Suomalaisten alkoholin tuonti Virosta kasvoi vuonna 2022 peräti 110 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Syynä suureen kasvuun on se, että vuonna 2021 suomalaisten matkustaminen Viroon oli koronarajoitusten vuoksi vähäistä.

Kasvaneet matkustajatuonnin seurauksena Suomen valtion verotulojen menetykset nousivat 125,1 miljoonaa euroon verrattuna siihen, jos alkoholi olisi ostettu Suomesta. Myyntituloja menetettiin puolestaan 217 miljoonaa euroa.

Samaan aikaan myös suomalaisten ulkomailta tekemien alkoholin verkko-ostojen määrä on noussut huomattavasti. Niiden aiheuttamat veromenetykset valtiolle olivat 115 miljoonaa euroa. Laskelmassa ei ole otettu huomioon sitä, että arvioiden mukaan muutama prosentti ostajista maksaa tuonnistaan asianmukaiset verot.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n tekemän suomalaisten Viron-matkailuun liittyvän kyselyn mukaan yli kolmannes Viroon matkustaneista suomalaisista (37 %) ilmoitti tuotteiden halvempien hintojen olevan joko ainoa syy matkustamiseen tai sen vaikuttavan merkittävästi matkustuspäätökseen. Alkoholi on yleisin tuote, jota Virosta tuodaan, ja 63 prosenttia matkailijoista toi alkoholia.

Viroon matkustaneista suomalaisista suurtuojien eli vähintään 100 litraa alkoholia tuovien osuus oli vain 6 prosenttia matkustajista. He toivat kuitenkin 48 prosenttia kaikesta alkoholista. Osuus on 8 prosenttiyksikköä enemmän kuin ennen koronapandemiaa vuonna 2019.

Vuonna 2022 alkoholia tuotiin Virosta noin 27,3 miljoonaa litraa, kun vuonna 2021 määrä oli noin 13 miljoonaa litraa. Alkoholin tuonnin kasvu on tietenkin seurausta matkailijamäärien kasvusta. Vuonna 2022 Viroon tehtiin noin 1,5 miljoonaa matkaa, kun vuonna 2021 niitä tehtiin vain noin 560 000 kappaletta.

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto arvioi tutkimuksen perustella, että matkustajamäärien ollessa yhä kasvussa myös alkoholin tuonti sekä valtion vero- ja myyntitulomenetykset tulevat kasvamaan tulevaisuudessa.

Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy on tehnyt vuodesta 2014 lähtien haastattelututkimusta suomalaisten Viron-matkailusta. Verkko-ostojen määrän arvioinnissa on hyödynnetty THL:n raporttia (2023) Alkoholin matkustajatuonti ja verkko-ostaminen 2022.

Tutkimuksen tilaajia ovat Palvelualojen ammattiliitto PAM, Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto, Päivittäistavarakauppa ry PTY, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry ja Suomen alkoholijuomakauppayhdistys ry SAJK.