Leppävaaran kehittämiseksi syksyllä käynnistettyyn ideakilpailuun on saatu 56 ehdotusta.
Ehdotuksiin voi tutustua ja niitä voi kommentoida kilpailun verkkosivuilla 5. huhtikuuta saakka.
Espoon kaupungin järjestämällä kaksivaiheisella kilpailulla etsitään korkeatasoista kokonaissuunnitelmaa junaradan pohjoispuoliselle alueelle.
Tavoitteena on myös löytää ratkaisu yhtenäisen keskusta-alueen luomiseen. Tällä hetkellä Leppävaaraa halkovat niin junanrata kuin Turuntiekin. Leppävaaran pohjois- ja eteläpuoli pyritään yhdistämään niin, että alueella olisi helppoa liikkua myös kävellen ja pyörällä.
Tuomaristo valitsee kilpailun jatkoon 3–5 ehdotusta, jotka jalostetaan keskustasuunnitelmaksi. Yleisökommentit toimitetaan tuomariston tietoon.
Myös toisen vaiheen ehdotukset julkaistaan aikanaan kommentoitaviksi.
Ideakilpailu järjestetään yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliiton (SAFA) kanssa.
Kaupunki käynnistää alueen asemakaavoituksen kilpailun voittaneeseen tai voittaneisiin ehdotuksiin perustuen sekä myöntää alueelle yhden tai useamman suunnitteluvarauksen. Kilpailun tulos julkistetaan alkuvuodesta 2024.
Rakentaminen Leppävaarasssa voisi käynnistyä arviolta 2026–2027.
Kilpailun perusteella koottava Leppävaaran keskuksen kokonaissuunnitelma tulee ohjaamaan alueen asemakaavoitusta ja rakentamista seuraavien 10–20 vuoden aikana.
Ensimmäisen vaiheen ehdotuksia esitellään yleisötilaisuudessa keskiviikkona 29.3. kello 17–20 Laurea-ammattikorkeakoulun isossa auditoriossa (Vanha maantie 9).
Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös Teamsin välityksellä. Osallistumislinkki tulee kaupungin sivuille.
Leppävaaran junanradan pohjoispuolen suunnittelu meni uusiksi, kun elinkeino- ja kilpailukykyjaosto päätti vuonna 2021 ettei radan pohjoispuolen suunnitteluvarauksia jatketa.