2000-luvun alussa suosioon noussut Indica tekee paluun keikkalavoille reilun yhdeksän vuoden tauon jälkeen.
Scarlett ja Ikuinen virta -hiteistään tunnettu bändi tulee esiintymään Espoon Viinijuhlille heinäkuussa.
Lavalla nähdään yhtyeen nykyinen kokoonpano, johon kuuluvat laulaja Jonsu Salomaa, basisti Heini Säisä, kosketinsoittaja Sirkku Karvonen sekä rumpali Alina Toivanen.
Yhtyeen uusin single Vuonna 95 julkaistaan perjantaina 24. maaliskuuta.
Espoon Viinijuhlat järjestetään 28.–29. heinäkuuta toista kertaa Haukilahden rannan satama-alueella.
Festari julkisti esiintyjäkaartinsa tiistaina. Paluun lavoille tekee Indican ohella myös kotimainen kestosuosikki J. Karjalainen.
Aiemmin festivaalin ohjelmistoon on kiinnitetty brittiduo Hurts sekä liuta kotimaan kärkiä, kuten Lauri Tähkä, Gettomasa, Behm, Viivi ja Arppa.
Festareille odotetaan 12 000 kävijää. Festivaalin konseptia, viini- ja ruokakylää sekä VIP-palveluita on kehitetty asiakaspalautteiden pohjalta entistä paremmiksi.
– Haukilahden rantaan rakentuu jälleen aikuisten huvipuisto, joka täyttyy niin musiikillisesta ohjelmasta, kuin tasokkaasta viini- ja ruokakylästä. Tulevana kesänä lupaamme tuplata festivaalin viinin myyntipisteiden määrän, kommentoi promoottori Tommi Mäki tiedotteessa.
Mukana on myös Sikke Sumarin vip-menu, joka tarjoillaan ravintola Haukilahden Helmessä.