Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

SiSa: Rauli-koiran miehuus repesi koirapuiston aitaan – 6 000 euron laskusta huolimatta omistaja purkaa kiitollisuuttaan

Tammikuun 23. päivänä Helena Laakso suuntasi illansuussa lenkin jälkeen tuttuun koirapuistoon portugalinvesikoiriensa Raulin ja Armaksen kanssa.

Paikalle tuli myös koira, jonka Laakson koirat laskevat lukeutuvan laumaansa. Se meni poikkeuksellisesti pienempien koirien puolelle toisen koiran seuraksi.

Tällöin isojen puolella asiaa ihmetellyt Rauli ei sulattanut tilannetta ja päätti hypätä aidan yli. Se ei yltänyt tyylipuhtaaseen suoritukseen, vaan loukkasi itsensä aidan yläreunaan. Rauli pysyi rauhallisena, mutta verta siitä tuli huolestuttavan paljon.

– Kaikki tapahtui niin nopeasti, että en ehtinyt tehdä mitään, Sipoon Nikkilässä asuva Laakso kertoo Länsiväylän sisarlehdelle Sipoon Sanomille.

Verenvuodosta huolestuneena hän päätti lähteä koiriensa kanssa suorinta tietä kotiin. Paikalle osui eläköitynyt lääkäri, joka pyysi saada katsoa Raulin vammaa. Hän neuvoi hakeutumaan heti eläinlääkäriin.

Laakso soitti Viikin eläinsairaalaan, mutta sinne ei oteta sipoolaisia ilman lähetettä. Hän soitti läpi paikalliset eläinlääkärit, ja lopulta Söderkullassa nappasi.

– Siellä selvisi, että Raulin sukuelin oli pahasti repeytynyt. Puolet sen peniksestä oli paisuvaista myöten "jauhelihaa" ja röntgenkuvista näkyi, että myös penisluu oli murskana, Laakso kertoo Sipoon Sanomille.

Yhteisöllisyys on voimissaan.

Rauli pysyi yllättävän rauhallisena ja pystyi virtsaamaan. Verenvuoto kuitenkin jatkui, ja veressä oli runsaasti hyytymiä. Pelkona oli myös, että nopeasti muodostuva arpikudos tukkii koiran virtsaputken. Sen oli päästävä kirurgin hoitoon, jolle löytyi vapaa aika Vihdistä.

– Vihdissä todettiin pidätyskyvyn olevan tallella ja asennettiin katetri, josta virtsa meni pussiin. Sen kanssa pärjäsimme neljä päivää, mutta sitten Raulin kunto heikkeni ja se tarvitsi pikaisesti verensiirron, Laakso kertoo.

Ongelmaksi muodostui luovuttajien vähyys. Lopulta yksityisestä eläinsairaalasta Helsingistä löytyi yksi pussillinen verta, jonka oli luovuttanut sokea Steffi-koira Nikkilästä.

– Ihan uskomaton juttu, kuinka hyvin paikalliset eläinlääkärit auttoivat meitä koko prosessin ajan ja että verikin tuli omalta kylältä. Jos ikinä voitan lotossa, perustan koirien veripankin sipoolaisten eläinlääkäreiden yhteiskäyttöön, Laakso sanoo.

Nyt jo yhdeksän vuoden ikään ehtineen Raulin ongelmat jatkuivat verensiirron jälkeen. Katetri ei ollut sen mieleen ja virtsassa oli edelleen verta. Hoito jatkui uusilla katetroinneilla ja äkkilähtöjä lääkäriin tuli useita.

Yhteensä 2,5 viikkoa jatkuneen hoitorumban aikana Raulia hoidettiin kahdessa eläinsairaalassa Helsingissä, kirurgin luona Vihdissä ja kolmella eri eläinlääkärin vastaanotolla Sipoossa. Käyntejä kertyi 13 ja laskua noin 6 000 euroa.

Rumba loppui, kun Rauli leikattiin, sen kivekset poistettiin ja se sai avanteen.

– Nyt Raulilla on siisti aukkoavanne, josta se pystyy pissimään vaivattomasti. Uskon, että sillä on vielä hyviä vuosia jäljellä, Laakso sanoo.

Laakso toivoo muiden aitovien koirien omistajien olevan erityisen tarkkana vastaavissa tilanteissa.

– Haluan myös kehua sitä, kuinka mielettömän taitavia eläinlääkäreitä meillä on Sipoossa. Tämä kokemus osoitti myös sen, että yhteisöllisyys on voimissaan, Laakso kiittää.

Eläinlääkärilaskujen jättämää lovea lompakossaan hän paikkaa vielä pitkään, koska vakuutus korvasi kuluja vain 1 500 euroon saakka. Opettajaksi opiskelevan Laakson on tehtävä lopputyönsä ohessa palkkatöitä.

Hän ei kyseenalaista sitä, että onnettomuus oli hänen vastuullaan koiranomistajana.

Kunta on korvausvastuullinen koirapuistojensa vahinkotapauksissa vain siinä tapauksessa, jos se on laiminlyönyt puiston kunnossapitoa. Raulin tapauksessa laiminlyöntiä ei ollut.

Tämä juttu on julkaistu aiemmin Sipoon Sanomissa.