Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoolaismies tilasi taksin tolpalta – muutaman sekunnin puhelusta yli 50 euron lasku

Espoolaismiehen taksimatkasta – tai oikeammin taksintilauspuhelusta – koitui kallis lasku ja pitkällinen selvittely.

Vallikalliossa asuva Jouko Pitkänen tarvitsi helmikuun lopussa kyydin Meilahden silmäsairaalaan. Pitkänen soitti Läkkitorin taksitolpalle Lähitaksin numeroon 0100 2600 ja sai taksin. Matka sujui ongelmitta.

Parin viikon kuluttua häntä odotti kuitenkin yllätys. Puhelinlaskussa muutaman sekunnin pituinen taksitilauspuhelu oli venynyt 31 minuuttiin ja lasku oli sen mukainen, 52 euroa ja 43 senttiä.

Pitkänen yritti selvittää asiaa sekä Lähitaksilta että Telialta, jonka liittymä hänellä on. Hän jäljitti kyydin ajaneen kuljettajan, jonka lokitiedoista selvisi puhelun kesto, 14 sekuntia.

Sen enempää ymmärrystä, saati tilanteen korjausta, hän ei kuitenkaan saanut.

– Lähitaksilta palautepalvelusta vastattiin, että he eivät vastaa tolppapuheluista. Telialta sain vastauksen, että mitään ei ole tehtävissä. Ymmärrän, että lasku on maksettava, mutta täytyyhän tälle joku selitys saada. Vai onko tämäkin nyt surullisen taksiuudistuksen seurauksia, Pitkänen ihmettelee Länsiväylälle.

Lähitaksin asiakaspalvelujohtaja Sanna Salminen toteaa heti, että summa kuulostaa kohtuuttomalta ja lupaa selvittää asian.

Hetken penkomisen jälkeen selviää, että kyse on Lähitaksin käyttämän puhelinoperaattorin teknisestä virheestä.

– Puhelinjärjestelmämme tulee Elisalta ja he välittävät laskutustiedot asiakkaiden operaattoreille ja meille. Tässä on käynyt tekninen virhe Elisan päässä. Meidän tiedoissamme näkyy, että puhelu on ollut normaali, lyhyt taksitilauspuhelu, Salminen selvittää.

Salmisen mukaan vastaavia virheitä sattuu silloin tällöin.

– Olemme yhteydessä asiakkaaseen ja hyvitämme tämän ilman muuta. Nämä ovat harmillisia, mutta jos tällainen lasku tulee, meihin kannattaa olla heti yhteydessä, Salminen kommentoi.

Pitkänen oli yhteydessä Lähitaksin palautepalveluun, mutta ei saanut sieltä apua. Salminen lupaa, että jatkossa asioiden pitäisi hoitua.

– Valitettavasti asiakas sai tässä huonoa palvelua. Olemme tarkistaneet ohjeistustamme tämän asian suhteen.