Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Netta, 19, ja Kalle, 75, kertovat, mitä ajattelevat vaaleista – "Kaveripiirissä vaaleista on puhuttu paljon"

Moni uskoo äänestysinnon kasvuun. Kävimme kysymässä tunnelmia Kirkkonummella.

Ensi sunnuntaina ratkeavissa eduskuntavaaleissa äänestysaktiivisuus kasvaa edellisistä vaaleista, uskovat Länsiväylän katugallupin vastaajat.

Silmiinpistävältä näyttää etenkin nuorten äänestäjien aktivoituminen.

Netta Räsänen, 19, sanoo, että nuoria houkuttelee uurnille somessa – etenkin Tiktokissa ja Instagramissa – näkyvä kampanjointi.

– Nämä ovat esimmäiset vaalit, joissa Tiktokin ja Instagramin käyttöön tottunut sukupolvi pääsee äänestämään, Räsänen sanoo.

Räsäsen kaveripiirissä vaaleista on puhuttu paljon. Hän itse kävi äänestämässä jo ennakkoon. Sopiva puolue ja ehdokas löytyi helposti.

– Olen hakemassa ammattikorkeakouluun, joten opiskelijoiden asema on minulle tärkeä, samoin ympäristökysymykset, kirkkonummelainen Räsänen kertoo.

Hän arvioi, että myös Sanna Marinin (sd.) kaltaisten tunnettujen ehdokkaiden vetovoima voi saada äänestämään sellaisia nuoria, jotka eivät muuten tietäisi, ketä äänestää.

Moni haluaa muutosta.

Kalle, 75.

Äänestysinnon nousuun uskoivat myös iäkkäämmät katugallupin vastaajat.

– Ennakkoäänestyshän on ollut vilkasta. Lisäksi moni haluaa muutosta (Suomen asioihin). Niin haluan itsekin, sanoo 75 ikävuoden kokemuksella äänestävä kirkkonummelainen Kalle.

Kalle kertoo olevansa liikkuva äänestäjä ja äänestäneensä elämänsä aikana ”noin viittä eri puoluetta”. Hän sanoo äänestävänsä paikallista ehdokasta.

Hänen veikkauksensa vaalien voittajaksi on kokoomus, ja kakkos- ja kolmossijasta kamppailevat perussuomalaiset ja SDP.

Monella äänestäjällä ehdokas on yhä harkinnassa, eikä puoluettakaan ole vielä lukkoonlyöty.

Kirkkonummella sitoutumattomana valtuutettuna kokoomuksen ryhmässä pitkän uran tehnyt Ari Tiainen, 67, sanoo, ettei ole vielä päättänyt, mikä puolue hänen äänensä saa. Porvarillisesta leiristä hän ei kuitenkaan ole vaihtamassa.

– Nato-kysymys tuo varmasti kannatusta kokoomukselle, Tiainen arvio.

Tiainen uskoo, että valtiontalouden tapainottaminen nousee vaaleissa keskeiseksi teemaksi.

– Kaikista tragedioista, kuten Ukrainan sodasta, huolimatta jotakin pitää (taloudelle) tehdä.

Myös Tiainen aikoo äänestää paikallista ehdokasta.

Kirkkonummelainen taksiemäntä Henna-Sofia Lyytinen, 27, aikoo äänestää ehdokasta, joka puolustaa yrittäjien asemaa.

– Minulla on kaksi taksia. Oman ehdokkaan pitää olla yrittäjämyönteinen.

Myöskään Lyytinen ei ole vielä päättänyt, mitä puoluetta tai ehdokasta äänestää. Vaalikeskustelua hän on seurannut lehdistä ja televisiosta. Monen muun tavoin hän pani merkille, että Ylen pienpuoluetentissä keskustelu oli tahdikkaampaa kuin isojen puolueiden kohtaamisessa.

Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4. Silloin voi äänestää vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspisteessä.