SDP:n puheenjohtaja sanoo, että arvostelun kestää, kun keskittyy omaan työhönsä.
Valtiontalous ja Suomen velkaantuminen ovat keskeisiä kysymyksiä, kun eduskuntavaalien kampanja käy loppusuoralle. Oppositio moittii hallitusta holtittomasta taloudenpidosta.
Pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin aloittaa Länsiväylän haastattelun muistuttamalla tuttuun tyyliin, että rahaa on tarvittu suurten kriisien hoitoon.
– Olemme kokeneet yhdessä tällä kaudella maailmanlaajuisen pandemian, Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan sekä energiakriisin.
– Tehdyt panostukset ovat olleet välttämättömiä, sillä olemme halunneet panostaa turvallisuuteen, terveyteen ja kansalaisten pärjäämiseen tiukkoina aikoina. Tämän lisäksi olemme investoineet koulutukseen ja tutkimukseen, hoitoon ja hoivaan sekä esimerkiksi poliisien määrään.
Vaalikampajan tiivistyessä SDP:n talouspoliittinen linja on erottunut varsin kauas kokoomuksen ja perussuomalaisten näkemyksistä. Demarien mielestä julkista keskustelua hallitsee ”vääjäämättömyyspuhe”, jossa halutaan leikata, kiristää ja karsia ihmisten hyvinvoinnista, toimeentulosta ja elintasosta.
Marin pitää Länsiväylän haastattelussa kiinni linjasta, jonka mukaan leikkaukset olisivat myrkkyä. Kuitenkin myös SDP haluaa kääntää velkasuhteen laskuun.
– Samalla hyvinvointivaltion keskeiset palvelut, laadukas koulutus sekä ihmisten toimeentulon takaavat etuudet on turvattava, Marin painottaa.

Julkisen talouden kestävyys varmistetaan SDP:n näkemyksen mukaan useamman vaalikauden mittaisella ohjelmalla.
– Talouskasvu, työllisyyden edistäminen ja verotuksen oikeudenmukainen tehostaminen ovat leikkauksia parempi keino valtiontalouden vahvistamiseen. SDP tiivistäsi veropohjia, puuttuisi verovälttelyyn ja karsisi ympäristölle haitallisia verotukia.
Veronkorotukset SDP suuntaisi suurituloisille.
SDP:n vaihtoehdossa suoria menosäästöjä saadaan Marinin mukaan esimerkiksi tehostamalla julkisia hankintoja sekä julkisen sektorin matkakuluja ja tilankäyttöä. Vastustajien mukaan näistä kertyvä säästö on budjetin miljardien vajeen suuruuteen nähden liian pieni.
– Näissä on valtiovarainministeriön arvion mukaan satojen miljoonien eurojen säästöpotentiaali, Marin sanoo.
– Menosäästöjä saadaan myös sillä, että panostetaan ennaltaehkäisyyn ja talouskasvuun, jolloin työkyvyttömyyteen ja työttömyyteen liittyvät menot vähenevät.
Ilmastonmuutos ja luontokato ovat ihmiskunnan suurimpia haasteita. Marin muistuttaa, että niillä on isot vaikutukset myös Suomeen.
– Meidän pitää tehdä kaikkemme, jotta saamme ilmastonmuutosta torjuttua ja luontokadon pysäytettyä. Nyt on käsillä kriittinen vuosikymmen. Vaikka ilmastonmuutoksen torjuminen on meille valtava haaste, on se Suomelle myös mahdollisuus luoda uutta työtä ja kasvua.
Isojen kaupunkien kehittäminen pitää Marinin mukaan valjastaa entistä paremmin osaksi Suomen kasvupolitiikkaa.
– Metropolialueemme kilpailee yritysten ja osaajien sijoittumisessa Euroopan metropolien kanssa ja on koko Suomelle eduksi menestyä tässä kisassa.
Toimiva julkinen liikenne, kattavat koulutus- ja hyvinvointipalvelut sekä edullisempi asuminen pitää Marinin mielestä olla valtion ja kaupunkien yhteisenä kehittämisen kohteena.

– SDP:n tavoitteena on tietenkin voittaa eduskuntavaalit, Sanna Marin sanoo.
– Haluamme jatkaa työtämme oikeudenmukaisemman huomisen eteen. Se tarkoittaa, että haluamme investoida koulutukseen ja osaamiseen, parantaa kestävän kasvun edellytyksiä ja työllisyyttä, torjua ilmastonmuutosta, turvata palvelut sekä huolehtia arjen turvallisuudesta.
Pääministerinä Marin on tiedotusvälineiden otsikoissa päivittäin. Julkisuus ei aina ole mairittelevaa.
Miten kestät jatkuvan julkisuuden ja ajoittaisen loanheiton?
– Keskityn omaan työhöni, Marin kuittaa.
Juttusarjassa on haastateltu eduskuntaan valittujen puolueiden puheenjohtajia. Sarja päättyy.