Tutkijat selvittivät, miksi sairaanhoitaja vaihtaa alaa.
Koska sosiaali- ja terveysala on monille kutsumus, sieltä lähteminen ei ole helppoa. Mikä siis saa sairaanhoitajan jättämään alan ja siirtymään muualle?
Christina Söderberg ja Daniela Pyhäjärvi kiinnostuivat tutkimaan, miksi sairaanhoitaja lähtee alalta. Kumpikin heistä ovat Hankenin tohtoriopiskelijoita, ja he sisällyttävät tutkimuksen omiin väitöskirjoihinsa.
– Puhutaan aina paljon palkoista, että hoitajat lähtevät sen vuoksi alalta. Halusimme selvittää, onko asia niin, vai onko siinä jotain muutakin, Söderberg sanoo Länsiväylän sisarlehden Uusimaan haastattelussa.
Molemmilla on taustaa sote-alalta. Pyhäjärvi itse on työskennellyt sairaanhoitajana. Kaksikko tutustui toisiinsa Hankenilla ja päättivät lähteä yhdessä selvittämään syitä hoitajien lähtöön koko sote-alalta.
He aloittivat tutkimuksen vuosi sitten, kun hoitoalalla kuohusi ennen varsinaista hoitajalakkoa. He pyysivät tutkimushaastatteluihin sairaanhoitajia, jotka olivat lähteneet tai aikoivat lähteä alalta.
Haastateltavia kertyi 13, ja lisää on tarkoitus haastatella. Haastatellut sairaanhoitajat tulivat eri puolilta Suomea ja ikähaarukka oli 28–55 vuotta. Osa oli ollut alalla vain muutaman vuoden, osa 20 vuotta. Suurin osa oli julkisella puolella sairaanhoidossa, osa myös yksityisellä.
Haastatteluista kävi ilmi, että lähtöä oli harkittu ja pohdittu pitkään, eikä lähteminen ollut yhden hetken päähänpisto.
Daniela Pyhäjärvi yllättyi siitä, että vaikka haastateltavat olivat eri alueilta, vastaukset olivat hyvin yhteneväisiä ja samoja asioita tuli esiin.
– Odotin enemmän vaihtelevuutta vastauksissa, hän sanoo Uusimaalle.
Puhutaan aina paljon palkoista.
Kaikkien haastatteluissa tuli esiin hoitajien kokema riittämättömyys, tehokkuusvaativuus sekä arvostuksen puute. Palkka tuli myös esiin, mutta se ei yksistään ollut syy lähtöön.
– Mutta se oli syy olla palaamatta. Palkkaa ei voi myöskään väheksyä, Pyhäjärvi selventää.
Riittämättömyys oli kuitenkin suurin syy monien lähtöön.
– Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän, mutta kaikilla tuli kiire ja hektisyys esiin. Kun on tunne, ettei ehdi tekemään työtehtäviä, kuten on koulussa oppinut.
Kiire johtuu Pyhäjärven mukaan osittain siitä, että henkilökuntaa on liian vähän ja siitä, että tahti on yksinkertaisesti liian kova.
– Asioita mitataan määrällisesti. Joku kuvaili, että puheluita piti tehdä tunnissa tietty määrä. Se tarkoitti, ettei hän pystynyt aina siinä puhelimessa kuuntelemaan potilasta, kuten olisi halunnut. Lopulta potilas päätyi päivystykseen, vaikkei hän olisi sinne kuulunut, Pyhäjärvi selventää.
Haastattelujen joukossa oli myös monia koskettavia tarinoita. Esimerkiksi yksi, joka kertoi olleensa lääkärin kanssa kierroksella, ja lääkäri kertoi potilaalle syöpädiagnoosista. Oli kuitenkin niin kiire, että oli jatkettava kierrosta ja potilas jäi yksin diagnoosinsa kanssa.
– Se oli tälle hoitajalle raastavin muisto. Hän olisi halunnut jäädä juttelemaan ja olemaan läsnä. Monet puhuivat sitä, että hyvään hoitoon kuuluu läsnäolo ja että annetaan potilaalle aikaa, Pyhäjärvi sanoo.
Tutkimuksen tuloksista selvisi, että korona itsessään ei ollut syynä alan vaihdolle.
– Tuli esimerkkejä siitä, miten korona-aika alleviivasi arvostuksen puutetta. Osa koki, että itse ja kollegat olivat joustaneet todella paljon, mutta se kiitos jäi suulliseksi kiitokseksi, joku sanoi saaneensa pinssin, Daniela Pyhäjärvi sanoo.
Myös työaikojen joustamattomuus vaikutti alanvaihtoon.
– Ei esimerkiksi ollut mahdollisuutta tehdä osittaista työaikaa, esimerkiksi 80-prosenttista. Se oli sata tai ei mitään, Pyhäjärvi toteaa.
Koskettavien tarinoiden lisäksi hoitajilla on paljon hyvää sanottavaa alasta.
– Melkein kaikki sanoivat sitä, että työkaverit ja potilaat olivat todella tärkeät ja se voima, jonka takia he ovat pysyneet niin kauan alalla, Christina Söderberg sanoo.
– Alalla on valtava kollegiaalisuus, tehdään yhdessä ja autetaan. Työkavereiden takia jaksetaan, Pyhäjärvi komppaa.
Söderberg muistuttaa, että pienillä asioilla työntekijöiden jaksamista ja viihtyvyyttä voidaan parantaa.
– Kuten joustavuus työajoissa ja työtehtävissä. Myös tervehditään toisiaan kun tullaan töihin, Söderberg luettelee.
Naiset toivovat, että tutkimuksen myötä ymmärrys ja arvostus hoitoalan ammattilaisia kohtaan kasvaisi.
Tämä juttu on julkaistu aiemmin Uusimaassa.