Ennakoitua suotuisampi verotulojen kehitys nosti Espoon tuloksen ja vuosikatteen ennätyskorkealle viime vuonna.
Espoon vero- ja valtionosuustuotot kasvoivat viime vuonna 165 miljoonalla eurolla 2 015 miljoonaan euroon.
Espoolta tilitettiin kuitenkin valtionosuuksina muualle Suomeen enemmän kuin verotulot kasvoivat, 176 miljoonaa euroa.
Verotulojen lisäksi Espoon tulosta nostivat myös kertaluonteiset erät, kuten Espoon sairaalan myynti.
Ilman näitä eriä kaupungin tulos olisi toteutunut alijäämäisenä, kaupungin tiedotteessa todetaan.
Espoo-konsernin tulos oli viime vuonna 244 miljoonaa euroa ylijäämäinen, ja vuosikate nousi 347 miljoonaan euroon.
Konserni on vahvasti verorahoitteinen, eli sen ylijäämäinen tulos muodostuu pääasiassa kaupungin vuosikatteen voimakkaasta vahvistumisesta.
Vuosikate osoittaa sen tulorahoituksen, joka juoksevien menojen jälkeen jää investointeihin, sijoituksiin ja lainojen lyhennyksiin.
Espoo-konserni investoi viime vuonna yhteensä 537 miljoonalla eurolla. Investoinnit kohdistuivat muun muassa länsimetroon, sen kehityskäytävään, kaupunkirataan ja raidejokeriin sekä koulujen ja päiväkotien rakentamiseen ja kunnostamiseen.
84 prosenttia investoinneista pystyttiin rahoittamaan tulorahoituksella, ja konsernin lainakanta pieneni hieman. Lainaa oli vuoden lopussa 4 396 miljoonaa euroa, mikä on 14 400 euroa asukasta kohden.
Konsernin kokonaisvastuut sisältäen konsernilainat, vuokra- ja leasingsopimukset sekä takaukset ulkopuolisille yhteisöille olivat vuonna 2022 yhteensä 5,5 miljardia euroa.
Taseen loppusumma oli 8,3 miljardia euroa.
Valtuusto käsittelee tilinpäätöstä 15. toukokuuta.
Lue myös: