Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii kahden miesjoukon välillä Espoon Karakalliossa sattunutta välikohtausta.
Poliisin mukaan kaksi seuruetta kohtasivat toisensa torstaina 23. maaliskuuta kello 22 aikaan Karakallion Kotkatiellä
Poliisin saamien alustavien tietojen mukaan ensimmäiseen seurueeseen liittyy vähintään kolme jalkaisin liikkunutta miestä. Poliisi kertoo tiedotteessa epäilevänsä heitä tapahtumapaikan yhteydessä olevassa parkkihallissa tapahtuneesta törkeästä vahingonteosta, jonka kohteena oli henkilöauto.
Toinen seurue saapui tapahtumapaikalle poliisin mukaan isolla valkoisella autolla. Myös tähän seurueeseen kuului useampia miehiä.
– Kun valkoisella autolla liikkuneet miehet olivat seurueiden kohtaamisen jälkeen pyrkineet poistumaan paikalta, kuljettaja oli peruuttanut autoa siten, että se oli törmännyt parkkihallin lähellä olevaan valotolppaan, poliisi kertoo tiedotteessa.
Poliisi pyytää tapahtuman nähneitä, meteliä kuulleita tai Kotkatien läheisyydessä tapahtuma-aikaan muutoin liikkuneita henkilöitä kertomaan havainnoistaan. Erityisesti poliisi on kiinnostunut paikan päällä olleista ajoneuvoista ja henkilöistä.
Havainnot voi lähettää poliisille sähköpostitse vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai ne voi kertoa jättämällä viestin vihjenumeroon 0295 413 031 (vastaaja).