Kansanedustajat Kai Mykkänen (kok.) ja Anders Adlercreutz (r.) arvioivat käyttäneensä eduskuntavaalikampanjaansa yli 70 000 euroa. Moni kansanedustaja ei ole tehnyt vapaaehtoista ennakkoilmoitusta. Sellainen puuttuu esimerkiksi vaalien äänikuningattarelta Riikka Purralta (ps.) ja tuoreilta espoolaiskansanedustajilta Jarno Limnélliltä (kok.), Susanne Päivärinnalta (kok.) ja Tere Sammallahdelta (kok.) sekä SDP:n Maria Guzeninalta.
Kokoomuksen kansanedustaja Kai Mykkänen on ennakkoilmoituksensa mukaan käyttänyt eduskuntavaalien vaalikampanjaan 78 561 euroa. Oman rahan osuus tästä on 1 490 euroa.
Rahoitus sisältää yrityksiltä saatua tukea yhteensä 32 000 euroa ja muilta tahoilta, kuten yhdistyksiltä, saatua tukea yhteensä runsaat 34 000 euroa. Yksityishenkilöiltä Mykkänen kertoo saaneensa tukea liki 11 000 euroa.
Suurimmat lahjoittajat ovat liike-elämää tukeva Pro Markkinatalous ry, joka rahoitti Mykkäsen kampanjaa 6 000 eurolla, ja Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara, jonka lahjoitti 5 000 euroa.
SAK:ta lähellä olevalta Pro Reilumpi yhteiskunta ry:ltä Mykkänen sai 2 250 euroa ja kaksikielisyyttä puolustavalta Stiftelsen för det tvåspråkiga Finlandilta 2 000 euroa.
Mykkäsen vaalirahabudjetti kuuluu Suomen suurimpiin. Enemmän rahaa vaaleihin käytti nykytiedon valossa lieksalainen yrittäjä ja kuntapoliitikko Timo Väänänen, joka suunnitteli käyttävänsä vaalityöhön yhteensä 80 000 euroa.
Yli puolet rahoituksesta Mykkänen käytti ulkomainontaan, jonka osuus oli hieman yli 43 000 euroa.

Kokoomuksen Uudenmaan kansanedustajista Mykkäsen lisäksi vain vantaalainen Sari Multala on tehnyt ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Hänen budjettinsa oli 45 000 euroa, josta omia varoja on 12 550 euroa. Yrityksiltä saatua tukea oli 12 500 euroa ja muilta tahoilta saatua tukea 13 500 euroa. Muita tahoja edustaa esimerkiksi Pro Markkinatalous ry 4 500 euron tuella.
Anders Adlercreutz (r.) kertoo ennakkoilmoituksessaan käyttäneensä 70 300 euroa vaalikampanjaan. Hän ei käyttänyt lainkaan omia varojaan.
Yksityishenkilöt tukivat Adlercreutzia yhteensä 22 000 eurolla. Muilta tahoilta saatua tukea Adlercreutzille kertyi yhteensä lähes 25 000 euroa.
Myös Adlercreutz sai merkittävän, 6000 euron tuen Pro Markkinataloudelta. RKP:n Kirkkonummen paikallisyhdistys antoi Adlercreutzille tukea 6 000 euroa ja Stiftelsen för det tvåspråkiga Finland myös 6 000 euroa.
SDP:n raaseporilainen kansanedustaja Johan Kvarnström kampanjoi ennakkoilmoituksen mukaan 24 000 eurolla. Puolueyhdistykset tukivat kampanjaa 11 180 eurolla. Suurin tukija oli Ekenäs Socialdemokrater-Tammisaaren Sosialidemokraatit 7 380 eurolla.
Kaikki vihreät ovat tehneet ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. Espoosta valittiin toiselle kaudelle kolme vihreää kansanedustajaa.
Tiina Elo (vihr.) käytti ennakkoilmoituksen mukaan 47 000 euroa vaalikampanjaan. Omia varoja hän ilmoittaa käyttäneensä 28 000 euroa. Yksityishenkilöiltä saatua tukea kertyi yhteensä 18 000 euroa. Isoimmat lahjoittavat olivat Tiina Elon vanhemmat, jotka tukivat tyttärensä kampanjaa 5 000 eurolla kumpikin.
Inka Hopsu (vihr.) käytti ennakkoilmoituksensa perusteella rahaa 26 000 euroa. Tästä 11 000 euroa oli omaa rahaa, muilta tahoilta saatua tukea 7 800 ja yksityishenkilöiltä saatua tukea 7 200 euroa. Hopsun suurin yksittäinen tukija oli Pro markkinatalous 3 000 eurolla.
Saara Hyrkkö (vihr.) kertoo käyttäneensä kampanjaan 40 440 euroa. Hänen omien varojensa osuus on 11 240 euroa. Muilta tahoilta tuli tukea 14 500 euroa ja yksityishenkilöiltä yhteensä 13 500 euroa.
Hyrkön kampanjan rahoittajia olivat esimerkiksi Pro Markkinatalous 1 500 eurolla, Stiftelsen för tvåspråkigt Finland 1 000 eurolla ja Ammattiliitto Pro 3 000 eurolla.
Uutena kansanedustajana eduskuntaan valittu Mika Poutala (kd.) on ennakkoilmoituksen mukaan käyttänyt rahaa kampanjaan 30 000 euroa. Omia varoja Poutala kertoo käyttäneensä 2 500 euroa.
Yrityksiltä Poutala sai tukea 12 000 euroa, yksityishenkilöiltä yhteensä 8 000 euroa ja puolueyhdistyksiltä saatua tukea oli yhteensä 5 000 euroa. Isoimmat 5 000 euron lahjoitukset tulivat P.W. Brandt Oy:ltä sekä KD:n Espoon paikallisyhdistykseltä.
Vasemmistoliiton Jussi Saramon ennakkoilmoituksen mukaan hänen vaalikampanjansa kulut olivat yhteensä 38 319 euroa. Rahoitus sisältää omia varoja yhteensä 13 916 euroa ja muilta tahoilta saatua tukea liki 24 000 euroa.
Saramon suuria tukijoita olivat esimerkiksi ammattiliitto JHL 4 000 eurolla, Tradeka osuuskunta 2 500 eurolla ja Sähköalojen ammattiliitto 1 500 eurolla.
Saramo mainitsee myös erikseen, että Pro reilumpi yhteiskunta antoi hänelle 500 euron tuen.
Miapetra Kumpula-Natri (sd.) valittiin eduskuntaan uutena Uudeltamaalta, mutta hän jatkaa vielä vuoden verran europarlamentaarikkona. Siihen asti eduskunnassa on espoolainen Helena Marttila, joka kampanjoi 7 238 eurolla. Rahoitus sisältää omia varoja 4 202 euroa.
Eduskunnasta pudonnut Antti Rinne (sd.) listaa saaneensa muilta tahoilta tukea yhteensä 16 500 euroa. Yksi rahoittaja on Pro yhteiskunnan hyväksi ry, joka antoi 6 000 euroa.

Keskustan Anttti Kaikkonen on ennakkoilmoituksensa käyttänyt vaalikampanjaansa 45 000 euroa, josta omia varoja oli 5 000 euroa. Suurin potti tukia, 21 000 euroa, tuli yhdistyksiltä ja yrityksiltä. Pro Markkinatalous antoi Kaikkoselle 6 000 euroa ja Mara ry 5 000 euroa.
Valtaosan budjetistaan eli 30 000 euroa Kaikkonen käytti ilmoitteluun sanoma, ilmaisjakelu- ja aikakauslehdissä.
Rannalle jääneistä esimerkiksi Timo Laaninen kertoo käyttäneensä kampanjaan 20 000 euroa.
Kansanedustajaehdokkaiden tekemä vaalirahoituksen ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen. Se sisältää suunnitelman vaalirahoituksesta ja vaalikampanjan kuluista.
Varsinainen vaalirahoitusilmoitus on annettava 5. kesäkuuta mennessä valtiontalouden tarkastusvirastolle VTV:lle. Varsinaisen vaalirahoitusilmoituksen tekevät vain ilmoitusvelvolliset eli kansanedustajaksi valitut ja vaalien tulosta vahvistettaessa varaedustajaksi määrätyt.
Uudenmaan ehdokkaiden ennakkoilmoitukset ja vaalirahailmoitukset kootaan tälle sivustolle.