Kirkkonummen kuvataidekoulun näyttely koostuu kokonaan punaisista teoksista. Aiheena on Suomen luonnon uhanalaiset lajit.
Kirkkonummen kuvataidekoulun kevätnäyttely Index Ruber on nähtävillä Fyyrin Porkkala-salissa ja Galleriakäytävällä 4. toukokuuta asti.
Näyttely koostuu kokonaan punaisista teoksista, koska aiheena on Suomen luonnon uhanalaiset lajit.
Lähtökohtana on toiminut Suomen luonnon Punainen kirja, joka kootaan kerran kymmenessä vuodessa uhanalaisuusarvioinnin yhteydessä.
Punaisella listalla olevat lajit katsotaan hävinneiksi, uhanalaisiksi, silmälläpidettäviksi tai puutteellisesti tunnetuiksi. Lähes kolmasosa Suomen lajeista kuuluu listalle.
Kuvataidekoulun ja käsityökoulun noin 300 oppilasta ovat kukin työstäneet yhden lajin pohjalta taideteoksen näyttelyyn. Mukana on muun muassa maalauksia, piirustuksia, veistoksia ja grafiikkaa eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta.
Teoksia tehtäessä on pohdittu ja tutkittu moninaisia asioita lajikadosta värioppiin ja keramiikasta kantaaottavaan nykytaiteeseen. Näyttelyn eri kokoiset ja näköiset teokset kerää yhdeksi kokonaisuudeksi punainen väri.
Näyttelyn nimi Index Ruber on latinaa ja tarkoittaa punaista listaa. Myös näyttelyn teokset on nimetty kunkin lajin tieteellisellä nimellä.
Kirkkonummen kuvataidekoulu antaa kuvataiteen perusopetusta 5−16 -vuotiaille kirkkonummelaisille lapsille ja nuorille. Opetus noudattaa taiteen perusopetuksen yleistä oppimäärää.