Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tapiolassa ideoidaan yhteistä puuhaa lapsille ja isovanhemmille – startti ensi lauantaina

Kampanjan tavoitteena on lisätä isovanhempien ja lastenlasten yhteistä aikaa.

Tapiolan Rotaryklubi on ideoinut Lapset ja isovanhemmat yhdessä -kampanjan. Sen tavoitteena on isovanhempien ja lastenlasten yhteisen tekemisen, kokemisen ja ajankäytön lisääminen.

Kampanjan toteuttaa Tapiolan Rotaryklubi yhteistyössä Tapiola Toimii ry:n kanssa. Aloituspäivä on 27. toukokuuta, jolloin on perinteinen Tapiolan kesänavaus ja alueella on tarjolla paljon muutakin ohjelmaa.

Lapset ja isovanhemmat yhdessä -kampanjan tarkoituksena on nostaa esiin yhteisiä puuhamahdollisuuksia isovanhemmille ja lastenlapsille Tapiolassa.

Rotaryklubissa hankkeesta vastaa Jarmo Karjalainen. Hänellä itsellään on lämpimiä muistoja isovanhemmistaan.

– Olen maalta kotoisin ja siellä meitä asui kolme sukupolvea yhdessä. Kun vanhemmat olivat töissä, mummi ja ukki olivat lähellä, Karjalainen sanoo.

Muutama vuosi sitten Tapiolaan muuttanut Jarmo Karjalainen on nyt itse isoisä. Hän on käynyt yhdeksänvuotiaan pojanpoikansa kanssa keilaamassa jo kolme vuotta.

– Monilla isovanhemmilla olisi aikaa ja kuntoa olla yhdessä lastenlasten kanssa, mutta nykyaikana monet varovat sitä, ettei puututa toisten elämään, Karjalainen harmittelee.

Kampanjan aikana etsitään palveluntuottajia, jotka voivat edistää isovanhempien ja lasten yhteistä aikaa. Teemaa ovat lupautuneet kehittämään muun muassa Museo Leikki, Espoon modernin taiteen museo Emma, Tapiolan seurakunta, Bogey Park ja Espoon Tapiot.

Tapiolan kesänavauspäivänä Tuulikinsillalla on tarjolla muun muassa kasvomaalausta, uudistetun Mini-Tapiolan avajaiset, pomppulinna, katuliituja, keppihevosrata ja Tapiolan voimistelijoiden voimistelupiste.

Tapiolan kesänavausta vietetään lauantaina 27.5. Tuulikinsillalla ja Länsituulen kävelyalueella on ohjelmaa koko perheelle kello 10–14. K-Supermarket Tapiolan ruokatapahtuma jatkuu iltaan kello 22:een saakka. Kauppakeskus Ainoassa ja Länsituulessa on ohjelmaa kello 10–16. Lapset & isovanhemmat yhdessä -kampanjan tulevia tapahtumia voi seurata verkko-osoitteessa tapiolankeskus.fi/yhdessa.