Espoolainen kansaedustaja ja kuntapoliitikko on ennakkosuosikki vihreiden puheenjohtajakisassa.
Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan Seinäjoella 10. kesäkuuta. Maria Ohisalon jättämää paikkaa tavoittelevat toisen kauden kansanedustajat Saara Hyrkkö Espoosta ja Sofia Virta Varsinais-Suomesta.
Jos Hyrkkö tulee valituksi, hänestä tulee ensimmäinen Uudeltamaalta valittu vihreiden puheenjohtaja.
Hyrkkö kertoo miettineensä huolellisesti, lähteekö tavoittelemaan puheenjohtajuutta.
– Olen seurannut puheenjohtajien työskentelyä sekä omassa puolueessa että muissa puolueissa ja tiedän, kuinka kovaa työtä se on.
– Puoluejohtajan työ on yksi Suomen vaativimmista johtamistehtävistä, ja siinä on paljon paineita. Minä en pelkää niitä vaan menen kohti vaikeita asioita.
Hyrkkö uskoo, että kokemuksesta on kisassa hyötyä.
– Harjoitteluun ei ole aikaa. Työ vaatii paineenkestävyyttä ja nopeita hoksottimia.
Minä en pelkää paineita.

Vihreät kärsi eduskuntavaaleissa kirvelevän tappion. Julkisuudessa yhdeksi syyksi mainittiin liian vasemmistolainen politiikka.
– Mielikuva vihreistä on kaventunut. Vihreiden oma talouslinja, joka ei ole oikeistolainen eikä vasemmistolainen, jäi vaalikaudella liiaksi näkymättömiin. Rahaa jaettiin kriisien varjolla paikoin liian hölläkätisesti, Hyrkkö sanoo.
Kannatuksen sulamiselle ei Hyrkön mukaan ole silti yhtä ainoaa syytä. Vihreät on liian kauan antaneet muiden sanoittaa, mitä vihreät on.
– Tässä maailmantilanteessa päällimmäisinä ajatuksina ovat olleet koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan, vihreiden ajatukset eivät ole tuntuneet relevanteilta tai meidän ratkaisuehdotuksemme eivät ole olleet äänestäjille tuttuja.
Hyrkön mukaan nyt on oleellista miettiä, miten vihreiden visio yhteiskunnasta kirkastetaan. Edessä on Hyrkön mukaan vuosien työ.
– Vihreät on yhteiskuntaa uudistava voima ja tehtävämme on parantaa ympäristön tilaa ja ihmisten hyvinvointia. Vanhoissa rakenteissa ei pidä roikkua.
– Haluamme uudistaa yhteiskuntaa reilusti ja tasa-arvoisesti niin, että kaikki pysyvät mukana. Vihreiden pitää myös olla kirkas ääni luonnon puolesta. Meidän pitää lisäksi pystyä laajentamaan niiden aiheiden kirjoa, joista puolue tunnetaan.
– Vihreiden pitää palata johtavaksi koulutuspuolueeksi. Meillä pitää myös olla uskottava ratkaisu hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseen – miten taataan se, että varhaiskasvatus toimii ja ikäihmiset saavat tarvitsemansa hoidon.
Talouspolitiikka on yksi kirkastettava asia. Hyrkön mielestä talouden reunaehdot pitää uudistaa niin että kestävin vaihtoehto on myös edullisin ja mutkattomin. Niillä yrityksillä, jotka toimivat kestävästi, pitäisi olla paremmat mahdollisuudet menestyä.
– Päästöillä pitää olla asiallinen hintalappu, Hyrkkö sanoo.
Hyrkön mukaan on keskityttävä myös köyhyyden torjuntaan.
– Kun maailma ympärillä muuttuu, muutos ei saa olla kenellekään kohtuutonta.
Hyrkölle verotus on tärkeä ohjauskeino kohti kestävää kehitystä. Hän siirtäisi verotuksen painopistettä haittaverojen suuntaan. Hän kannattaa myös rasva- ja sokeriveroa.
Vihreällä verouudistuksella luotaisiin Hyrkön mukaan liikkumavaraa myös sille, että pieni- ja keskitulosta verotusta voitaisiin keventää.
– Kiertotaloutta edistävillä veroilla voimme saada aikaan ison muutoksen luonnonvarojen kulutukseen.