Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoon Latokaskessa voi kokeilla lauantaina kakkakorista – tavoitteena edistää kestävää elämäntapaa

Lauantaina luvassa on koko perheen kestävän kehityksen tapahtuma.

Miltä kuulostaisi taloyhtiön tai korttelin yhteinen höyrypesuri tai sähkötavarapyörä? Tai viljelylaatikot palveluna, tai naapuriapusovellus, jossa voi tarjota ja hakea apua?

Tätä testataan parhaillaan HSY:n (Helsingin seudun ympäristöpalvelut) hankkeessa, jossa kokeillaan kierto- ja jakamispalvelujen tuomista taloyhtiöihin ja kortteleihin.

Lauantaina hanke jalkautuu Latokaskeen, jossa järjestetään kierrätysaiheinen tapahtuma lähiseudun asukkaille.

Kaskimaa 4:n rivitalojen pihapiirissä on tarjolla kestävää elämäntapaa edistävää toimintaa koko perheelle, livebändin säestyksellä.

Talotoimikunnan puheenjohtaja Maija Hallikainen kertoo, että 54 asukkaan taloyhtiö lähti HSY:n projektiin viime vuonna.

– Tavoitteena on aktivoida asukkaita mukaan kaikkeen mahdolliseen toimintaan. Tykkäämme kaikesta ekologisesta toiminnasta, Hallikainen kertoo.

Viime vuonna Kaskimaa 4:ssä saatiin kokeiluun viljelylaatikot kastelujärjestelmineen, nyt suunnitelmissa on hiljalleen muuttaa pihan nurmialuetta niityksi.

HSY:n hankkeessa on tavoitteena testata, miten ja millaisia kierto- ja jakamistalouden palveluja yritykset voisivat viedä taloyhtiöihin sekä millaisista palveluista asukkaat olisivat kiinnostuneita.

– Esimerkkejä ovat vaikkapa taloyhtiöiden tavaralainaamot ja sähkö- ja sähkötavarapyörien lainaus. Lainattavat tavarat voivat olla esimerkiksi höyrypesureita tai muita hintavampia ja harvemmin tarvittavia laitteita, kertoo hankkeen projektipäällikkö Lasse Sarlos HSY:ltä.

Tänä keväänä hankkeessa on testattu myös muun muassa sovellusta, jolla naapurustossa voi tarjota vaikkapa juttuseuraa yli jäänyttä ruokaa tai kimppakyytiä.

Vantaalla testattiin viime kesänä taloyhtiön yhteisiä sähköpyöriä.

Hankkeesta kiinnostuneet yritykset ja asukkaat voivat yhteydessä HSY:hyn. Lisätietoa löytyy osoitteesta hsy.fi/circulargreenblocks.

Kestävä kortteli -tapahtuma Latokaskessa, Kaskimaa 4, lauantaina 27. toukokuuta kello 11–15. Ohjelmassa muun muassa kakkakorista, jossa lajitellaan jätteitä oikeisiin koreihin, livemusiikkia, Kierrätyskeskuksen keppariaskartelua, energianeuvontaa ja pistokkaiden ja taimien vaihtopiste. Parkkipaikkoja rajoitetusti, suositus on saapua kävellen tai pyörällä.