Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien kevätkonsertti hemmottelee kaikkia aisteja

Tunne kevät -konsertti on kuorokokemus kaikille aisteille.

Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat pitää kevätkonsertin Kauniaisissa. Kuoron tavoitteena on välittää Tunne kevät -konsertissa yleisölle moniaistinen konserttielämys, joka hellii kaikkia aisteja.

– Ajatus moniaistisesta konserttielämyksestä syntyi, kun pohdimme, miten kuoromusiikista saisi yleisölle vielä koskettavamman, kokonaisvaltaisemman elämyksen, Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien varapuheenjohtaja Aliisa Hyvönen kertoo.

Kuuloaistin ohella monet konsertit kutkuttelevat näköaistia esimerkiksi valaistuksilla, videoilla tai muilla visuaalisilla tehosteilla. Näiden lisäksi Tunne kevät -konsertti kutkuttelee myös haju-, tunto- ja makuaistia.

Kuoron taiteellisen johtajan Riku Laurikan mukaan konserttiohjelmisto edustaa lähes tuhannen vuoden ajanjaksoa. Musiikki koskettaa nykykuulijaa ikiaikaisilla kevään, kaipuun, rakkauden ja muistojen teemoilla.

Ohjelmistossa on muun muassa Hildegard von Bingenin kirkkolauluja. Abbedissa Bingen jäi historiaan yhtenä varhaisimmista tunnetuista säveltäjistä.

Bingenin mystiikan lisäksi konsertissa kuullaan aistikasta pohjoismaista luontomusiikkia, Debussyn ranskalaista eleganssia sekä kuoromaailman rokkitähti Eric Whitacren harvemmin kuultua varhaista tuotantoa.

WiOL on vuonna 1930 perustettu opiskelijasekakuoro, joka toimii Helsingissä. Kuoron ohjelmistoon kuuluu sekakuoromusiikkia nykysäveltäjien kantaesityksistä kuorokirjallisuuden klassikoihin.

Tunne kevät -konsertti on Kauniaisten Uudessa Paviljongissa (Läntinen Koulupolku 3) 27. toukokuuta kello 18. Liput 20/15 euroa ovelta tai kuoron nettikaupasta.