Tapiola, Leppävaara, Olari ja nyt myös Matinkylä – Espoon uimahallien ongelmalista uhkaa saada jatkoa. Matinkylässä korjaustyö menee kuitenkin takuun piikkiin.
Reilu vuosi sitten avattu Matinkylän uimahalli saattaa mennä syksyllä muutamaksi kuukaudeksi kiinni remontin vuoksi.
Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtinen kertoo, että uimahallilla on vielä takuuaikaa jäljellä.
– Takuuaikana urakoitsijat korjaavat ilmi tulleita puutteita. Nyt on tullut ilmi yksi isompi vika, Lehtinen kertoo.
Tämä isompi vika tarkoittaa Lehtisen mukaan sitä, että suihkutilojen lattiassa ja lattiakaivoissa on rakenteellinen ongelma. Sama vika on sekä miesten että naisten suihkutiloissa.
– Se aiheuttaa hajuhaittoja uima-allastiloissa, Lehtinen kertoo.
Matinkylän halli valmistui keväällä 2022 ja maksoi noin 33 miljoonaa euroa.
Lue myös:
Matinkylän uimahallissa on normaali kesäsulku 5.–25. kesäkuuta. Tuona aikana on tarkoitus selvittää myös, miten suihkutiloja riivaava ongelma saadaan korjattua.
– Emme ole vielä päättäneet, mitä tehdään. Kesätauon aikana on rauha tutkia asiaa tarkemmin ja tehdä päätös.
Jos suihkutilojen lattia joudutaan repimään auki ja rakentamaan uudelleen, uimahalli joudutaan pitämään kiinni arviolta 2–3 kuukautta.
Lehtisen mukaan kaupungin lähtökohta on se, että kyseessä on takuukorjaus. Korjauksesta käydään neuvottelut urakoitsijoiden kanssa.
Kuntosali voitaneen pitää auki korjauksen aikana.
Lue myös:
Uimaseura Cetus ei pysty avaamaan Matinkylän uimahallissa pidettävien uimakoulujen ilmoittautumista, koska tarkkaa tietoa mahdollisen remontin ajankohdasta ja kestosta ei ole.
– Cetuksen toimintaan remontti aiheuttaa ison loven, koska käytettävissä olevat radat vähenevät. Emme myöskään voi suunnitella toimintaa, koska emme tiedä, kauanko remontti kestää, Cetuksen palvelupäällikkö Mari Sarikka sanoo.
Cetuksella oli tarkoitus järjestää Matinkylän uimahallissa syyskaudella ainakin kymmenen kurssia lauantaisin ja sunnuntaisin. Lisäksi olisi järjestetty iltakursseja.
– Myös kilpauimarien harjoittelu hankaloituu, koska muiden uimahallien kapasiteetti on jo käytössä, Sarikka lisää.
Sarikan mukaan Matinkylän uimahallissa järjestettävät kurssit ovat kiinnostaneet kovasti asiakkaita, koska halli on uusi
Espoolla on ollut viime vuosina huono onni uimahallirakentamisessa.
Pahin kurimus on koetellut Tapiolaa, jossa 1960-luvulla rakennettu ja 2000-luvun alussa peruskorjattu uimahalli suljettiin 2016 sisäilmaongelmien takia. Nyt hallille ollaan tekemässä perusteellista remonttia, jonka on määrä valmistua 2025 lopussa. Remontin alustava hinta-arvio on 43 miljoonaa euroa.
Lue myös:
Espoon maauimalassa allashässäkkä – tämän takia avaaminen on myöhästynyt
Leppävaarassa sijaitsevan Espoon ainoa maauimalan avajaisia piti tänä keväänä lykätä allaskorjausten takia, Länsiväylä kertoi aiemmin tänään.
Myös Olarissa pienen uimahallin remontti on viivästynyt (LV verkko 15.4.2023).
Espoonlahden maineikas uimahalli on puolestaan tullut käyttöikänsä päähän. Sen remontti maksaisi arviolta 28 miljoonaa euroa. Remontti päätettiin poistaa kaupungin investointilistalta vuoden 2023 budjettikäsittelyssä, Länsiväylä kertoi viime marraskuussa.
Lue myös: