Virkamiesesityksen mukaan Olarissa ei ole muita sopivia paikkoja kuin Komeetan koulun tontti. Tilapalvelut-liikelaitos ehdottaa päiväkodin rakentamista yhteistoiminnallisella vuokramallilla.
Vääntö Komeetan koulun paikalle Olariin kaavaillusta jättipäiväkodista jatkuu. Espoon kasvun ja oppimisen lautakunta jätti hankkeen tarveselvityksen pöydälle kokouksessaan keskiviikkona.
Koulupoliitikot linjasivat jo huhtikuussa, että koulurakennuksen purkamissuunnitelmista tulee luopua ja päiväkodille on etsittävä alueelta muu tontti.
Tuoreessa virkamiesesityksessä jättipäiväkodin paikkana on kuitenkin edelleen Komeetankuja 6 eli tontti, jossa Komeetan koulu toimii osana Päivänkehrän koulua.
Virkamiesesityksen mukaan alueella ei kuitenkaan ole muita soveltuvia vapaita tontteja eikä kaavamuutoksellakaan päiväkotirakennukselle muutettavissa olevia tontteja.
Tilapalvelut-liikelaitoksen mukaan päiväkotirakennus voitaisiin toteuttaa niin sanotulla yhteistoiminnallisella vuokramallilla. Samanlaisilla mallilla rakennettaisiin myös Kurttilan koulu sekä Jupperin koulu, päiväkoti ja kirjasto.

Olariin on suunnitteilla 16 lapsiryhmän päiväkotirakennus, johon tulisi 10-ryhmäinen suomenkielinen ja 6-ryhmäinen ruotsinkielinen päiväkoti. Varhaiskasvatuspaikkoja tulisi yhteensä 336.
Hanketta on perusteltu varhaiskasvatusikäisten lasten määrän kasvulla ja hanketta kuvataan kriittiseksi kunnallisen paikkakapasiteetin riittävyyden kannalta.
Komeetan koulun tontille on jo tehty kaavamuutos, joka mahdollistaa nykyisen koulurakennuksen laajentamisen päiväkotikäyttöön tai purkamisen ja uudisrakentamisen.
Asian käsittelyä on määrä jatkaa lautakunnan seuraavassa kokouksessa 14. kesäkuuta.
Koulu on käytössä ja alueen asukkaat ovat lähteneet taistelemaan koulun puolesta keräämällä nimiä netin Addressit-sivustolla.
Lue lisää:
Jättipäiväkodin uhkaama koulurakennus saa lisäaikaa Espoossa (LV 5.5.2023)