Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Espoon supersuosittu museo sai valtakunnallisen tunnuksen – "Lapsiperheitä käy enemmän kuin kuvittelimme", iloitsee johtaja

Lelumuseo Leikki sai erikoispalkinnon Vuoden museo -kilpailussa.

Keväällä 2022 avattu Lelumuseo Leikki tuli toiseksi Vuoden Museo -kisassa ja se erikoispalkinnon tunnustukseksi hyvästä työstä.

Museo Leikin ja Teatteri Hevosenkengän johtaja Kirsi Siren on iloinen tunnustuksesta.

– Erikoispalkinto on upea tunnustus tehdystä työstä koko hienolle työryhmällemme, Johanna Rassille, Tuuli Uusikukalle ja Laura Kokille, Anna Saloselle ja Hanna Jussilalle, Good Kombo suunnittelutoimistolle, museon ystävät yhdistykselle ja kaikille mukana olleille. Espoon kaupungin arvokas tuki ja myötävaikutus oli korvaamatonta. Suomen Kulttuurirahaston Museovisioapuraha mahdollisti uudistuksen, Kirsi Siren sanoi Museopäivien yhteydessä järjestetyssä juhlassa.

Erikoispalkinto on jaettu edellisen kerran vuonna 2019 ja silloin sen sai Amos Rex.

– Meillä on ollut sellainen ajatus, että ei ruveta kellimään siinä, mitä on saatu aikaan, vaan aina on katsottava eteenpäin, Kirsi Siren sanoo.

Kun Suomen Lelumuseo Hevosenkenkää alettiin ideoida ja uudistaa Lelumuseo Leikiksi, tavoitteeksi asetettiin olla maailman paras lelumuseo.

Yleisö on todella löytänyt museon, sillä kävijöitä on avajaisten jälkeen, reilun vuoden aikana ollut 70 000.

My Little Pony -näyttely oli todella suosittu ja se viehätti äitejä ja lapsia.

– Museolla on ollut uutuudenviehätystä, mutta myös se houkuttelee kävijöitä, että museo on suunnattu koko perheelle. Lapsiperheitä käy todella paljon – enemmän kuin kuvittelimme. Esimerkiksi My Little Pony -näyttely oli todella suosittu ja se viehätti äitejä ja lapsia.

– Museon saama palaute on ollut tosi hyvää, mutta myös opettavaista, kun on tullut kriittisiä puheenvuoroja.

Museon työpajat ovat Sirenin mukaan todella suosittuja. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu museoteatteri. Lisäksi museo haluaa esitellä vähemmistöjen lelu- ja leikkikulttuuria.

– Seuraava, ensi keväänä avattava erikoisnäyttelymme esittelee japanilaisia leluja ja leikkikulttuuria. Haluaisimme tavoittaa enemmän nuoria ja siinä on haastetta.

Tämän vuoden Museopäivät järjestettiin Helsingissä ja jännitys Vuoden museo -valinnasta säilyi loppuun asti.

Vuoden museoksi 2023 valittiin Riihisaari – Savonlinnan museo. Museon voittoa perusteltiin sillä, että sen toiminnassa tulee esiin ennakkoluuloton asenne, aktiivinen kehittämisote ja vahva museon uudenlaisten roolien etsintä.

Vuoden museo 2023 -kilpailun finaalissa oli neljä museota: Kuopion museo, Tapiolassa toimiva Museo Leikki, Mobilia – Auton ja tien museo ja Riihisaari – Savonlinnan museo. Vuoden museo -tunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa.

Vuoden museo -tunnustuspalkinto myönnetään museolle, joka on edistänyt merkittävällä tavalla museoalan yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta omalla toiminta-alueellaan. Se voi olla myös tunnustus kokoelmiin, näyttelyihin tai museopedagogiaan liittyvistä saavutuksista tai muusta innovatiivisesta toiminnasta.

Vuoden museo -tittelin ovat aiemmin voittaneet Poliisimuseo, Suomen maatalousmuseo Sarka, Satakunnan Museo, EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Helsingin kaupunginmuseo, Ahvenanmaan merenkulkumuseo, Serlachius-museo Gösta ja Forssan museo.

Värikkäässä ja monipuolisessa Museo Leikissä on esillä klassikkoleluja vuosikymmenten varrelta. Vanhanajan lelukauppa vie Helsingissä Aleksanterinkadulla 1890-luvulla toimineeseen Hanna Herlinin lelukauppaan. Lelukaupassa esitellään museon vanhimpia leluja, jotka ovat vuosilta 1870–1930. Tiloissa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä ja työpajoja.

Kirsi Sirenin mukaan museon toteutuksessa on etsitty kiinnostavuutta, informatiivisuutta ja esteettisyyttä.

– Leikkien ja lelujen maailma suuntautuu ennen kaikkea ja myös lapsille. Ja silloin vastuu museon ja näyttelyiden rakentajille on erityisen suuri. Me olemme saaneet harvinaisen tilaisuuden rakentaa uuden museon.

Museo Leikki toimii Tapiolassa osoitteessa Ahertajantie 3.

Lue myös:

Tapiolassa ideoidaan yhteistä puuhaa lapsille ja isovanhemmille – startti ensi lauantaina